OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 2.6.2014 ma, kesä 02, 2014 17.30 CET Tikkurila Oyj PÖRSSITIEDOTE 2.6.2014 OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 2.6.2014 NASDAQ OMX Helsinki Päivämäärä 2.6.2014 Pörssikauppa Osto Osakelaji
Fortumin toimitusjohtaja Tapio Kuula: Toimivat energian sisämarkkinat parantaisivat energian toimitusvarmuutta Euroopassa ma, kesä 02, 2014 16.19 CET LEHDISTÖTIEDOTE 2.6.2014"Eurooppalaiset valtionpäämiehet ovat ilmaisseet poliittisen tahtonsa kehittää toimivat energian sisämarkkinat. Jotta hyvät aikeet saadaan vietyä käytäntöön, energiasisämarkkinoiden kehittäminen on nostettava korkealle Euroopan uuden parlamentin ja komission agendalla. Poliitikkojen tulisi kiinnittää huomiota energian saatavuuteen ja toimitusvarmuuteen koko EU:n tasolla. Toimivat sisämarkkinat pitäisivät sen jälkeen huolen kansallisesta huoltovarmuudesta", sanoi Fortumin toimitusjohtaja Tapio Kuula tänään energia-alan eurooppalaisen järjestön, Eurelectricin
Componenta perusti nimitysvaliokunnan ma, kesä 02, 2014 15.20 CET Componenta Oyj:n hallitus on päättänyt perustaa nimitysvaliokunnan hallituksen jäsenten nimitys- ja palkitsemisasioiden valmistelua varten. Nimitysvaliokunnan jäsenet edustavat yhtiön suurimpia osakkeenomistajia. Nimitysvaliokunnan jäseniksi valittiin seuraavat henkilöt: Harri Suutari, hallituksen puheenjohtaja, Heikki Lehtonen, Juuso Puolanne Suomen Teollisuussijoitus Oy:stä ja Reima Rytsölä Keskinäinen työeläkeyhtiö Varmasta. Valiokunta valitsee puheenjohtajan keskuudestaan. Hallitus katsoo, että osakkeenomistajien etua palvelee parhaiten malli, jossa nimitysvaliokunnan jäseniksi
Deutsche Asset & Wealth Managementin DWS-rahastot Suomeen ma, kesä 02, 2014 14.35 CET Deutsche Asset & Wealth Management (DeAWM) lanseeraa 20 aktiivisesti hoidettua rahastoa Suomessa ja julkistaa jakelusopimuksen nettipankki Nordnetin kanssa.- Näemme Pohjoismaat yhtenä päämarkkinoistamme. Tämän takia tuomme rahastomme myös Suomen markkinoille laajentamaan rahastovalikoimaa ja lisäämään kilpailua. Tarjoamme suomalaisille sijoittajille räätälöidyn valikoiman kilpailukykyisiä rahastoja, jotka mahdollistavat sijoittamisen useisiin eri pääomaluokkiin, kertoo Johan Stackelberg, Head of DeAWM Nordic Region. Nordnetin kattavasta DWS-rahastovalikoimasta löytyy uniikkeja rahastoja,
50 tarinaa onnistumisista ja epäonnistumisista ma, kesä 02, 2014 14.06 CET Millä tolalla on asiakaspalvelu Suomessa? Kuinka yritykset ovat ratkaisseet asiakaspalvelun ruuhkia ja kompastuskiviä? Mitkä ovat varmimmat tavat onnistua tai epäonnistua?50 keissiä asiakaspalvelusta -kirjassa käydään läpi puolensataa suomalaista asiakaspalvelutilannetta, -toimintamallia ja -strategiaa. Kirjan tarinoiden ja esimerkkien avulla pystyt poimimaan rusinat pullasta, eikä kaikkea tarvitse kokeilla kantapään kautta. Kirjassa on esimerkkejä sekä tunnetuilta brändeiltä että pienemmiltä toimijoilta. Jokainen keissi on skaalattavissa tai sovellettavissa laajemminkin, joten kirja
Britax affinity Jungle Boogie – uudistetut trendikkäät rattaat, joissa yhdistyvät turvallisuus ja tyyli ma, kesä 02, 2014 13.36 CET Britax affinity -rattaat ovat saavuttaneet nopeasti suosiota Ruotsin/Pohjoismaiden markkinoilla. Rattaissa on käännettävä istuinosa ja useita kallistusasentoja. Ne on valmistettu kevyestä alumiinista, ja niissä on irrotettavat CLICK & GO®- adapterit, jotka helpottavat turvaistuimen kiinnittämistä rattaisiin. Britax affinity -rattaita on saatavissa jo ennestään kuutta eri väriä, ja nyt on saapunut myös ainutlaatuinen kuosi "Britax affinity Jungle Boogie".Britax affinity -rattaat on suunniteltu erityisesti vanhemmille, jotka haluavat erottua edukseen kaupunkiympäristössä tyylikkäästi ja
Finnair laskee vuoden 2014 liikevaihtoennustettaan ma, kesä 02, 2014 13.30 CET Finnair Oyj Pörssitiedote 2.6.2014 klo 14.30 Finnair laskee vuoden 2014 liikevaihtoennustettaan yksikkötuottojen odotettua heikomman kehityksen seurauksena. Uusi tulosohjeistus: Kotimaan, Euroopan ja Aasian epävarmoina jatkuvat talousnäkymät heikentävät kuluttajakysyntää päämarkkina-alueillamme. Lentoliikenteen odotetaan kasvavan maltillisesti vuonna 2014. Finnair ei kuitenkaan pääse hyötymään tästä kasvusta, ellei se etene kustannussäästöohjelmassaan ja saavuta tavoittelemaansa kustannusrakennetta. Finnair arvioi, että sen liikevaihto vuonna 2014 jää selvästi edellisvuodesta.
KONECRANES SAI NOSTURIMODERNISAATIOPROJEKTIN LIETTUALAISELTA IGNALINAN YDINVOIMALALTA ma, kesä 02, 2014 13.30 CET Konecranes sai helmikuussa 2014 merkittävän tilauksen liettualaiselta, valtion omistamalta Ignalinan ydinvoimalalta (Ignalina Nuclear Power Plant, “INPP”). Projektissa kaksi käytetyn polttoaineen säiliöitä käsittelevää nosturia modernisoidaan, ja uudet vaunut varustetaan yksittäisvian kestävällä Konecranes SuperSafeTM -rakenteella. Projekti on osa Ignalinan ydinvoimalan käytöstä poistamista. Tilaus on sisällytetty Konecranes-konsernin vuoden 2014 ensimmäisen vuosineljänneksen saatuihin tilauksiin. Valtion omistama Ignalinan ydinvoimala lopetti energiantuotannon 31. joulukuuta 2009. Tämän
Kesätyöntekijöiden rekrytointi Atrialla on mukava prosessi ma, kesä 02, 2014 13.24 CET Atrian ”kesä” rekrytoinnissa alkaa jo joulukuulla, kun avaamme ensimmäiset sesonkityöpaikat haettavaksi Nurmoon. Joka kerta jännittää, miten paljon hakemuksia saamme.Tänä vuonna olemme saaneet nauttia aivan ennätyksellisestä keväästä. Saimme valtakunnallisesti lähes 4 200 kesätyöhakemusta! Tietoa kirjoittajasta:Minna on rekrytointiasiantuntija. Hän harrastaa muun muassa ulkoilua, remontointia, elokuvia ja musiikin kuuntelemista. Minnan nelihenkisen perheen arkea piristää myös vasta hankittu pieni koiranpentu.
WWF:n vapaaehtoiset puhdistavat rantoja Raahen öljyonnettomuuden jäljiltä ma, kesä 02, 2014 12.35 CET Raahessa on aloitettu rantojen puhdistus perjantaina sattuneen öljyonnettomuuden jäljiltä. Onnettomuudessa Rautaruukin tehtaalta pääsi vuotamaan yhteensä noin 13 tonnia raskasta polttoöljyä, josta 3-5 tonnia päätyi vesistöön. Paikanpäällä rantapuhdistustehtävissä on yhteensä 75 vapaaehtoista, joista parikymmentä WWF:n vapaaehtoisia öljyntorjuntajoukkolaisia.Raskas polttoöljy pääsi vesistöön satama-alueen kautta, josta se on levinnyt ainakin Iso-Kraaselin, Kumpelen, Selkämatalan, Isomatalan ja Smittin saarten alueelle. ”Olemme nyt tunnin verran kartoittaneet saaren rantaa ja aloittaneet
OSMO COLOR ANTI-SLIP -TERASSIÖLJY VÄHENTÄÄ PUUPINTOJEN LIUKKAUTTA KODIN ULKOTILOISSA ma, kesä 02, 2014 12.00 CET Ulkokäyttöön tarkoitettu Osmo Color Anti-Slip Terassiöljy on kasviöljypohjainen puun pintakäsittelyaine, joka vähentää puisten terassien, laitureiden ja portaiden liukkautta erityisesti sateella. Väritön Anti-Slip Terassiöljy antaa puulle kauniin silkinhimmeän, kevyesti karhean pinnan, joka tuntuu miellyttävältä paljaan jalan alla. Tehokkaasti vettä ja likaa hylkivä pinnoite soveltuu käytettäväksi sekä aiemmin öljykäsitellyille että uusille, vielä käsittelemättömille havu- ja lehtipuupinnoille. (Painokelpoiset kuvalinkit ovat viestin lopussa)Luonnon kasviöljyillä hengittävä suojapinta
Suomen futsal-huiput suuntaavat Serbiaan – luvassa korkeatasoinen turnaus ma, kesä 02, 2014 11.30 CET Suomalaisista futsal-huipuista koottu joukkue osallistuu 4.−9.6.2014 Serbian Rumassa pelattavaan kansainväliseen turnaukseen. Team NordicBet -nimellä turnauksessa pelaava joukkue koostuu lähes kokonaisuudessaan Suomen maajoukkueen runkopelaajista.Ryhmän kokoonpanosta huolimatta turnauksessa ei ole kyse maajoukkuetoiminnasta, vaan intohimoisten futsal-huippujen halusta kehittää yhteispeliään pelaamalla kovia kansainvälisiä joukkueita vastaan ja nauttia yhdessä pelaamisesta. Turnaukseen osallistuu huippujoukkueita muun muassa Serbiasta, Kroatiasta, Sloveniasta, Makedoniasta ja Irlannista sekä
Bitify yhdistää Kill4IT:n, Herlevi Capitalin ja ICT-Housen ma, kesä 02, 2014 11.29 CET Bitify tarjoaa pienille ja keskisuurille yrityksille IT-palvelut kuukausimaksulla. Herlevi Capital sulauttaa tytäryhtiönsä ICT-Housen liiketoimintaansa ja muuttaa nimensä Bitifyksi. Molemmat yhtiöt ovat toimineet ja tunnettuja paremmin aputoiminimellään Kill4IT. Liiketoiminta säilyy täysin ennallaan. Yhtiöiden yhdistämisellä tehostetaan hallintoa. Nimenmuutoksella tuodaan aiempaa selkeämmin esille tahtoa parantaa asiakkaiden tuottavuutta toimivien tietokoneiden, älypuhelinten ja pilvipalveluiden avulla. ”Liiketoimintamme on alusta lähtien tähdännyt tuottavuuden parantamiseen. Uusi
Hyundaille uusi johtaja ja uusia malleja ma, kesä 02, 2014 11.19 CET - Teemu Juntunen nimitetty Hyundai Motor Finlandin ja Hyundai Motor Balticin toimitusjohtajaksi- Hyundai esittelee elokuussa Suomessa uuden i10-mallin ja myöhemmin syksyllä uuden i20-mallin- Hyundai panostaa läsnäoloon kesän urheilutapahtumissaBassadone Automotive Nordiciin kuuluvien Hyundai Motor Finland Oy:n ja Hyundai Motor Baltic Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty KTM Teemu Juntunen (43). Teemu Juntunen on toiminut aiemmin Hyundain myynti- ja markkinointijohtajana Suomessa ja Baltiassa, sekä tätä ennen useissa vastuullisissa automaahantuonnin tehtävissä eri automerkkien parissa.
Tutkimus kertoo: Turhat sähköpostit ja sähköisen kalenterin piilottelu saavat kollegan veren kiehumaan ma, kesä 02, 2014 11.00 CET Microsoft keräsi Suomalaisyritysten viestintävälineet 2014 -tutkimuksen tuloksista suositukset yritysjohtajien ja työntekijöiden arkeen.Johtaja, muista nämä: 1. Varmista mobiilit yhteydet ja laitteet. Erityisesti alle 40-vuotiaat haluavat tehdä töitä myös mobiilisti. · Fakta: 82 prosenttia vastaajista arveli mobiilin työnteon lisääntyvän seuraavien kahden vuoden aikana. 2. Myös moderni esimies jakaa kalenterinsa. Kannusta esimerkilläsi myös muita avoimeen ja aktiiviseen sähköisen kalenterin käyttöön. · Fakta: 64 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että olisi hyvä, että
Tutkimus viestintävälineistä työpaikoilla: Viestinnän reaaliaikaisuus ja yhteisöllisyys lisääntymässä, elintärkeä sähköposti säilyttää asemansa ma, kesä 02, 2014 11.00 CET Suomalaisyritysten viestintävälineet 2014 -tutkimuksen mukaan sähköposti on suomalaisyrityksille jo elintärkeä viestintäväline, eikä sen käytön uskota vähentyvän. Sähköpostin rinnalla yleistyvät lähivuosina mobiilikäyttö, pikaviestintävälineet sekä reaaliaikaiset verkko- ja videoneuvottelut. Uusien viestintävälineiden mahdollisuudet haastavat käyttäjiä uusien työtapojen opetteluun, sillä käyttäjien valmiudet koetaan käytön suurimmaksi ongelmaksi. Kollegoilta toivotaan erityisesti sähköisen kalenterin jakamista, sähköposteihin vastaamista ja keskustelua myös kasvokkain sähköpostin sijaan.
Nimitysuutinen Cision Finland Oy:ssä: Arttu Sipilästä uusi Country Manager ma, kesä 02, 2014 10.57 CET Cision Finland Oy sai 1.6.2014 uuden Country Managerin, kun Arttu Sipilä aloitti yrityksen Suomen toiminnoista vastaavana johtajana. Aiemmin Gapps Oy:n myyntijohtajana toiminut Sipilä seuraa tehtävässä vuodesta 2011 toiminutta Anu Parviaista. Arttu Sipilällä (KTM) on vahva myynnillinen tausta ja hän on Gapps Oy:n ohella työskennellyt mm. Salesforcen ja Meltwaterin kaltaisissa markkinointi- ja viestintäratkaisuihin erikoistuneissa SaaS-yrityksissä.Hän suhtautuu innolla uuteen pestiinsä dynaamisen kasvuyrityksen peräsimessä. ”Cisionilla on pitkä historia ja vakaa
Turboahdettu 3-sylinterinen ”Ihmemoottori” tuo Citroën C4:n uuteen luokkaan ma, kesä 02, 2014 10.55 CET Citroën astuu bensiinimoottoriteknologiassaan perheautoluokan kärkeen uudella turboahdetulla PureTech-moottorilla. Uudessa 3-sylinterisessä bensiinimoottorissa käytetään innovatiivista, tehokasta ja taloudellista uutta teknologiaa. ”Ihmemoottoriksi” julkisuudessa nimetyssä PureTech-voimanlähteessä on onnistuttu esimerkillisellä tavalla yhdistämään laajan suoraviivainen käyttöalue, pieni kulutus ja värinätön käynti.Suuri vääntömomentti jo pieniltä käyntinopeuksilta alkaen sekä sitä tukeva laaja käyttöalue vievät bensiiniautolla ajamisen nautinnon uudelle tasolle ja antavat CITROËN C4 -
RAMBOLLISTA SUOMEN SUURIN KONSULTTI- JA SUUNNITTELUTOIMISTO ma, kesä 02, 2014 10.31 CET Ramboll on kasvanut suurimmaksi Suomessa toimivista konsulttitoimistoista ostamalla merkittävän osan Pöyryn talotekniikkatoiminnoista sekä kiinteistökonsultointi-, projektinjohto- sekä kaupunki- ja aluesuunnittelun liiketoiminnat. Kuluttaja- ja kilpailuvirasto hyväksyi kaupan 13.5.2014, ja Ramboll ja Pöyry vahvistivat sen 31.5.2014.Yritys- ja liiketoimintakaupan myötä Pöyryltä siirtyi Rambolliin 435 asiantuntijaa. Rambollissa työskentelee nyt Suomessa noin 1900 työntekijää. Yrityskauppa on osa Rambollin strategiaa kasvaa johtavaksi toimijaksi kiinteistö- ja rakentamistoimialalla sekä
Kauppakeskus Jumbon johtaja Esa Mattila kiinteistövarainhoitoyhtiö Cornerstone Suomen palvelukseen ma, kesä 02, 2014 10.00 CET KTM, Esa Mattila vastaa Helsingin Kampin, Rovaniemen Revontuli ja Lappeenrannan Galleria kauppakeskusten kaupallisesta johtamisesta ja kehittämisestäYksi maailman suurimmista kiinteistövarainhoitoyhtiöistä Cornerstone Real Estate Advisers (Cornerstone) vahvistaa Suomen johtoaan, kun KTM Esa Mattila (35) aloittaa yhtiön palveluksessa tittelillä Director, Asset Management Finland. Mattila vastaa Cornerstonen hallinnoimien Helsingin Kampin, Rovaniemen Revontuli ja Lappeenrannan Galleria kauppakeskusten kaupallisesta johtamisesta ja kehittämisestä. Mattila raportoi uudessa tehtävässään
YIT:n Työmaapassi-järjestelmä valmiudessa Verohallinnon tiedonantovelvollisuuden uudistukseen ma, kesä 02, 2014 10.00 CET Verohallinnon tiedonantovelvollisuus urakka- ja työntekijätiedoista rakennusalalla tulee muuttumaan 1. heinäkuuta 2014. Pääurakoitsijan velvollisuutena työntekijätietojen osalta on jatkossa ilmoittaa kaikki rakennustyömaalla työskentelevät työntekijät kuukausittain Verohallintoon.Muutos vaadittuihin työntekijätietoihin tuo mukanaan myös tarpeita päivittää YIT:n tietojärjestelmiä. YIT tulee hyödyntämään työntekijätietojen raportoinnissa omaa Työmaapassi-järjestelmäänsä, jonka päivittäminen raportointivalmiuteen on edennyt suunnitelmien mukaisesti. YIT:llä on nyt valmius kerätä
Keskustelu biotuotetehtaan liiketoimintamahdollisuuksista Jyväskylän Pavlijongissa lähetetään suorana 2.6. kello 15 ma, kesä 02, 2014 09.57 CET Biotuotetehdas.fi-sivusto lähettää suorana Keski-Suomen Kauppakamarin biotuotetehdastilaisuuden, joka järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 2.6.kello 15 - 18. Tapahtumassa keskustellaan biotuotetehtaan tuomista liiketoimintamahdollisuuksista. Linkki suoraan lähetykseen on näkyvissä biotuotetehdas.fi:n etusivulla hieman ennen tilaisuuden alkua. Tilaisuudessa esiintyvät: Ilkka Hämälä, toimitusjohtaja, Metsä FibreNiklas von Weymarn, tutkimusjohtaja, Metsä FibreTimo Merikallio, projektijohtaja, biotuotetehdas, Metsä FibreMika Lautanala, toimialajohtaja, Työ- ja
Raastavan aito ja elävä kuvaus nuoren tytön sairastumisesta anoreksiaan ma, kesä 02, 2014 09.52 CET 112 – vihaan itseäni vie lukijan raadollisen syvälle nuoren maailmaa, jossa anoreksia ottaa vallan. Voiko elämässä selvitä, kun oma peilikuvakin oppii valehtelemaan?Lilli on 15-vuotias tyttö, jonka maailmaa synkentävät vaikea perhetilanne sekä ulkonäköpaineet. Arvosanojakin pitäisi kohottaa lukiota varten, ja isän alkoholismi haudata kaapin pohjalle tyhjien pullojen alle. Hyväksytyksi tulemisen tarve ja epävarmuus omasta itsestä ajavat Lillin kohtalokkaaseen kierteeseen, jossa jokainen suupala punnitaan. Otin jääkaapin vihanneslokerosta puolikkaan kurkun ja pesin leikatun pään. Hain
Helsinki, Espoo ja Porvoo mukaan edistämään energiatehokasta korjausrakentamista VTT:n johdolla ma, kesä 02, 2014 09.30 CET VTT koordinoi eurooppalaista, energiatehokasta korjausrakentamista edistävää hanketta, jossa luodaan kriteerit ja ohjeet siihen, miten rakennuksesta saa korjaamalla hyvin vähän energiaa kuluttavan, ns. lähes nollaenergiarakennuksen. Samalla osoitetaan lähes nollaenergiakorjauksen hyödyt ja kannattavuus perinteiseen korjaamiseen nähden. Suomesta mukana ovat Helsingin, Espoon ja Porvoon kaupungit.Maaliskuussa alkaneen EU:n Intelligent Energy Europe -ohjelmaan kuuluvan NeZeR-hankkeen päätavoitteena on lisätä energiatehokasta korjausrakentamista paitsi osallistujamaissa - Suomessa, Ruotsissa,