MARTELA JUHLISTAA TÄNÄÄN 70-VUOTISSYNTYMÄPÄIVÄÄ
Aivan kuten nykyään, myös 1940-luvulla työelämä oli murroksessa. Sota oli laittanut rakenteet uusiksi ja jälleenrakentaminen oli kiivasta. Martela perustettiin tähän ajankohtaan keskelle huutavaa kalustepulaa vuonna 1945 nimellä Tehokaluste Oy. Perustajien joukossa oli ekonomi Martti S. Martela. Yrityksen ensimmäinen toimisto sijaitsi huoneen puolikkaassa Kaisaniemenkatu 4:ssä Helsingissä. Toimistossa oli vuokrapuhelin ja kirjoituskone. Alkuvuosina Tehokalusteella ei ollut omaa tehdasta, joten mallit teetettiin alihankkijoilla. Yhtiöllä oli kuitenkin innovatiivinen ote alusta lähtien: