Posivan vuosikertomus 2021 on julkaistu
Vuonna 2021 Posivan EKA-projekti, eli käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoittamiseen tarkoitetun kapselointilaitoksen ja maanalaisen loppusijoituslaitoksen rakentaminen, eteni suunnitellusti.ONKALOssa noin 430 metrin syvyydessä aloitettiin toukokuussa keskustunneleiden kautta kuljettavien viiden ensimmäisen varsinaisen loppusijoitustunnelin louhinta, ja vuoden 2021 lopussa niistä oli louhittu noin puolet. Joulukuussa juhlittiin kapselointilaitoksen valmistumista harjakorkeuteen.Merkittävä tapahtuma hankkeen valmistelussa oli käyttölupahakemuksen jättäminen valtioneuvostolle joulukuussa