OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA ma, joulu 07, 2015 17.29 CET Etteplan PÖRSSI-ILMOITUS 7. joulukuuta 2015 OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA Päivämäärä: 7. joulukuuta 2015 Pörssikauppa: Osto
Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen liputusilmoitus ma, joulu 07, 2015 15.45 CET SRV YHTIÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 7.12.2015, KLO 16.45Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen liputusilmoitusSRV Yhtiöt Oyj on 7.12.2015 vastaanottanut arvopaperimarkkinalain 9 luvun 5 pykälän mukaisen liputusilmoituksen Ilpo Kokkilalta.Liputusilmoituksen mukaan Ilpo Kokkilan osuus SRV Yhtiöt Oyj:n osakkeiden kokonaismäärästä ja äänimäärästä on alittanut 25 % johtuen 7.12.2015 toteutetusta yhtiön osakkeiden myynnistä Ilpo Kolkkilalta hänen määräysvaltayhteisölleen Kolpi Investments Oy:lle. Järjestelyn perusteella Ilpo Kokkilan ja hänen määräysvaltayhteisönsä Kolpi
Toyotan Vuoden jälleenmyyjä on No-Pan Auto Oy, Kajaani ma, joulu 07, 2015 15.29 CET Toyota Auto Finland Oy myöntää Vuoden jälleenmyyjä -palkinnon vuosittain sellaiselle autoliikkeelle, jonka toiminta on kuluvan vuoden aikana ollut kokonaisuutena erinomaista liiketoiminnan kaikilla osa-alueilla mitattuna. Tänä vuonna parhaaksi jälleenmyyjäksi valittiin No-Pan Auto Oy:n Kajaanin toimipiste.Vuoden jälleenmyyjä julkistettiin Toyotan jälleenmyyjäkokouksessa Lahdessa 4.12.2015. Juhlallisuuksiin kuului mm. Radio Suomipopilta tutun Hovimuusikko Ilkan esittämä, varta vasten tähän tilaisuuteen tehty ”Vuoden jälleenmyyjä”- kappale. Kajaanilainen Toyota-liike on onnistunut
Kunnianosoitus vanhalle tyylille: tapettimallisto Vanaja ma, joulu 07, 2015 14.23 CET Kesko tuotetiedote 7.12.2015 Vanaja-tapettikokoelma on kunnianosoitus 1900-luvun puolenvälin pientalorakentamisen aikana tehdyille seinäpinnoille. Ainutlaatuinen kokoelma sisältää suomalaisia alkuperäiskuoseja, jotka on väritetty uudelleen. Sävyt ja kuvioaiheet edustavat useita tyylejä eri vuosilta 1920 -1950-luvuilla. Mukana on pieniä ja suuria kuvioita aikakauden henkeen, mutta myös tämän hetken mieltymyksiä noudattaen. Alkuperäisen tunnelman palauttaminen vanhaan taloon on monen korjausrakentajan tavoite. Vanhoja taloja on luonnollista korjata ja sisustaa
Kutsu MaRan toimittajalounaalle Ravintola Farang 15.12. klo 11.30 ma, joulu 07, 2015 14.11 CET Mediatilaisuudessa käsiteltävänä ajankohtaiset aiheet matkailu- ja ravintola-alalta: alan tuore suhdannekatsaus ja talousnäkymät. Julkistamme tilaisuudessa jäsenkyselyyn perustuvan ennusteen venäläisten matkustamisesta Suomeen joulu- ja uudenvuodensesonkina. Miksi alkoholinkulutus ravintoloissa on romahtanut? Miten alkoholinkulutusta voitaisiin siirtää takaisin ravintoloihin? Mitä ilmiöitä sähköiset varauskanavat (esim. booking.com) ovat aiheuttaneet ja miksi majoitus kannattaa varata majoitusyrityksen omista varauskanavista? Malja Suomelle –tempaus 31.1.2016.Tervetuloa MaRan
Hyundai esittelee uuden IONIQ–mallin ma, joulu 07, 2015 13.46 CET • Yksi korityyppi, voimalinjana joko täyssähkö, lataushybridi tai hybridi • IONIQ rikkoo rajoja yhdistämällä luokkansa parasta ajettavuutta, polttoainetehokkuutta sekä houkuttavaa muotoilua • IONIQ esitellään Koreassa tammikuussa 2016 ja Euroopan ensi-ilta on Geneven autonäyttelyssä maaliskuussa • IONIQ on tärkeä askel Hyundain matkalla ekoedullisten autojen markkinajohtajaksiHyundai on paljastanut nimen uudelle ja edistykselliselle ekoedulliselle autolleen. Hyundai IONIQ (ääntäminen: aɪ | ɑ: nɪk) tulee olemaan saatavana kolmella eri sähköisellä voimalinjalla. Täyssähköautona,
Tšaikovskin Pähkinänsärkijä modernisoidaan varhaisnuorille Musiikkitalossa 16.–17. joulukuuta ma, joulu 07, 2015 13.39 CET Tiedote medialle 7.12.2016Vapaa julkaistavaksi Kapellimestari Kaapo Ijaksen johtama Arts Orchestra ja Nurmijärven Tanssiopiston 13–16-vuotiaat oppilaat esittävät modernisoidun, yli 7-vuotiaille sopivan version Tšaikovskin rakastetusta Pähkinänsärkijä-baletista Musiikkitalon Black Box -salissa 16.–17. joulukuuta. Esitys on osa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian konserttisarjaa.Suunnittelussa on alusta alkaen ollut työryhmä, johon kuuluu Sibelius-Akatemiasta musiikin kandidaatiksi valmistunut, nyt Kungliga Musikhögskolanissa orkesterinjohdon opintojaan täydentävä kapellimestari Kaapo
Tunnustusta vetovoimaisille sote-alan työpaikoille ma, joulu 07, 2015 13.16 CET Julkaistavissa 7.12.2015 klo 10, sosiaali- ja terveysministeriö ja Työterveyslaitos tiedottavat. Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt tunnustuksen 27 vetovoimaiselle sosiaali- ja terveydenhuollon työpaikalle. Työpaikat ovat pystyneet lisäämään vetovoimaansa eli luoneet toimintatapoja, joilla henkilöstön hyvinvointia ja sitoutumista työhön on parannettu.Työpaikan vetovoimatekijöitä ovat muun muassa mahdollisuus osallistua päätöksentekoon työpaikalla, toimiva työterveyshuolto sekä oikeudenmukainen johtaminen. Vetovoimainen työpaikka onnistuu rekrytoimaan uusia työntekijöitä ja tukee
Normet ulkoistaa toimintojaan Etteplanille ma, joulu 07, 2015 13.00 CET - Ulkoistussopimuksen avulla Normet pystyy keskittymään ydinliiketoimintaansa.Kaivos- ja tunnelilaitteiden valmistaja Normet Iisalmessa ulkoistaa teknisen dokumentoinnin ja tuotehallinnan toimintojaan Etteplanille. Ulkoistus liittyy Normetin aiemmin julkistamaan säästöohjelmaan ja yhtiön rakenneuudistukseen. Sopimus astuu voimaan 7.12.2015. Sen mukaan Normetin neljä dokumentoinnin ja kaksi tuotehallinnan työntekijää siirtyvät Etteplanille niin sanottuina vanhoina työntekijöinä. Etteplanin ja Normetin yhteistyö on jatkunut jo yli 15 vuotta. - Etteplan on kehittänyt
Boogie Nights - säpinää työmarkkinoilla ma, joulu 07, 2015 12.30 CET Vuonna 1977 brittiläinen yhtye Heatwave julkaisi menestyneimmän singlensä Boogie Nights. Kyseinen kappale valloitti diskojen tanssilattiat ympäri maailman ja moni muu yhtye teki oman cover-versionsa suositusta kappaleesta. Samaan aikaan Suomessa elettiin poliittisesti levottomia aikoja. Hätätilahallitus oli juuri hajonnut, elettiin kolmatta vuotta nollakasvun aikaa ja teollisuus menetti hitaasti kilpailukykyään. Maailma oli tuolloin erilainen ja kriisien ratkaisuun löytyi yleensä voima, joka sai työmarkkinajärjestöt ja puolueet järjestykseen. Tuolla konsensuksen aikaansaavalla voimalla
Joulun ajan tapahtumia viitottuina Turun seudulla ma, joulu 07, 2015 12.14 CET Joulun ajan tilaisuuksia ja kulttuuritapahtumia voi adventtiaikana seurata myös viittoen kommunikoivat. Diakonia-ammattikorkeakoulun kolmannen ja neljännen vuoden tulkkiopiskelijat tulkkaavat kauneimpia joululauluja viittomakielelle ja viitotulle puheelle Turussa, Raisiossa, Liedossa ja Raumalla. Tänä vuonna myös Saiturin joulu -teatteriesitys kääntyy viittomakielelle.Adventtiajan suosikkeihin nousseita kauneimpia joululauluja tulkataan seuraavasti: Mikaelin kirkko su 13.12. klo 16 (tulkkaus viitotulle puheelle) Raision kirkko su 13.12. klo 18 (tulkkaus viittomakielelle)
Hae sotilasavustus nyt ma, joulu 07, 2015 11.43 CET Sotilasavustusta voi hakea kuukautta ennen palvelukseen astumista. Seuraava palvelukseen astumispäivä on 4.1.2016. Lisätietoja saa asevelvollisten Kysy Kelasta -palstalta.Kela voi maksaa sotilasavustusta varusmies- tai siviilipalveluksessa olevalle asevelvolliselle sekä hänen omaiselleen palvelusajalta. Asevelvollisella tarkoitetaan henkilöä, joka on aseellisessa, aseettomassa tai siviilipalveluksessa. Palvelusta suorittava voi hakea sotilasavustukseen kuuluvaa asumisavustusta ja avustusta opintolainan korkoihin helposti verkossa www.kela.fi/asiointi. Lisäksi asevelvollisen omainen voi
UEF 10.12. Tiedettä ja työelämää lukiolaisille ma, joulu 07, 2015 11.41 CET Itä-Suomen yliopiston LUMA-keskus järjestää 10.12.2015 yhdessä paikallisten yritysten ja yliopiston ainelaitosten kanssa teemapäivän luonnontieteistä kiinnostuneille lukiolaisille sekä yläkoulujen ja lukioiden opettajille ja opinto-ohjaajille. Tilaisuuden teemoina ovat työelämävalmiudet ja sukupuolen mukaisen uraeriytymisen vähentäminen. Aiheita käsitellään luonnontieteellisen koulutuksen ja luonnontieteisiin liittyvän yritystoiminnan näkökulmista. Teemapäivän aikana esitellään yritysten tapoja hyödyntää matemaattis-luonnontieteellisten koulutusalojen (kemian, fysiikan, biologian,
Sonera vauhdittaa eurooppalaista mobiilitunnistusta ma, joulu 07, 2015 11.24 CET Sähköinen tunnistautuminen ylittää EU-maiden rajat. Tuoreessa pilotissa matkapuhelinta käytettiin tunnistautumiseen Suomen ja Espanjan välillä. Sähköinen identiteetti vauhdittaa asioinnin ja palveluiden kasvua koko EU-alueella.Sonera on ollut mukana toteuttamassa Euroopan ensimmäistä rajat ylittävää mobiilitunnistautumiskokeilua. Kokeilu toteutettiin GSM Associationin ja johtavien operaattoreiden Mobile Connect-tunnistuspalvelulla. Pilottikokeilu toteutettiin Suomen ja Espanjan Katalonian välillä siten, että kummankin maan kansalainen kirjautui verkossa toisessa maassa tarjottavaan
Tänä jouluna muistamme SPR:ää ma, joulu 07, 2015 11.15 CET Toivotamme kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme rauhallista joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta 2016! Perinteemme jatkuvat ja tänäkin jouluna lahjoitamme paperisiin joulukortteihin varatut rahat hyväntekeväisyyteen. Tänä jouluna tuemme Suomen Punaista Ristiä. Järjestö auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Punainen Risti tukee viranomaisia myös turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa ja työllistää pitkäaikaistyöttömiä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
IsaDoran BB-voide on nyt pakattu kätevään, hygieeniseen pumpputuubiin ma, joulu 07, 2015 10.43 CET IsaDoran BB-voide B.B. Cream All-in-One Make-up SPF 12 on uudistuksen myötä saanut kätevän, ilmatiiviin pumpputuubi-pakkauksen. Pumpputuubin ansiosta pakkauksen sisällä oleva voide ei pääse kosketuksiin sormien kanssa, jolloin tuote säilyy puhtaana pidempään. Pumppumekanismi annostelee kaiken tuubissa olevan voiteen, eikä voidetta jää tuubin pohjalle ja mene hukkaan. B.B. Cream All-in-One Make-up toimii pohjustustuotteena, peittää ihon pienet virheet, sävyttää ihoa kevyesti sekä kosteuttaa ja hoitaa ihoa. Aurinkosuojakerroin SPF 12 suojaa ihoa auringon haitallisilta säteiltä. BB-voidetta
Kelan tilastollinen vuosikirja 50 vuotta ma, joulu 07, 2015 10.25 CET Aika: 16.12.2015 klo 9–12Paikka: Kelan päätoimitalon auditorio, Nordenskiöldinkatu 12, HelsinkiJärjestyksessään 50. Kelan tilastollinen vuosikirja on ilmestynyt. Yli 400-sivuinen vuosikirja esittelee kymmenien taulukoiden ja kuvioiden avulla tilastoja kaikesta Kelan hoitamasta sosiaaliturvasta. Uusin kirja esittelee aiempaa laajemmin kansainvälisiä sairaanhoitoetuuksia, ja niistä kuullaan esitys seminaarissa. Lisäksi juhlaseminaarissa kuullaan puheenvuoroja tilastollisen vuosikirjan ja Kelan tilastojen merkityksestä tiedon hyödyntäjille. Pyydämme ilmoittautumaan etukäteen
Outokumpu toimittaa ruostumatonta terästä Barcelonan Sagrada Família -katedraaliin ma, joulu 07, 2015 09.00 CET OUTOKUMPU OYJLEHDISTÖTIEDOTE7.12.2015 klo 10.00 Outokumpu on toimittanut Sagrada Família -katedraaliin ruostumatonta harjaterästä, terästankoja, sorvattuja teräsosia ja plasmaleikattuja levytuotteita vuodesta 2013. Sagrada Família on yksi Unescon maailmanperintökohteista, ja sen suunnitteli arkkitehti Antoni Gaudí vuonna 1866. Katedraalin rakennustyöt alkoivat vuonna 1882 ja sen on määrä valmistua vuonna 2026. Ainutlaatuisella rakennuksella odotetaan olevan poikkeuksellisen pitkä elinkaari. Valmistuessaan Sagrada Família -katedraalin 18 tornia yltävät 94–182 metrin korkeuteen.
Spotify lanseeraa YOUR Year in Music -toiminnon. Miltä Sinun vuotesi 2015 kuulostaa? ma, joulu 07, 2015 08.14 CET · Spotify paljastaa kuluvan vuoden musiikin huippuhetket · Käyttäjä voi nyt tutustua oman vuotensa kuunteluhistoriaan ja jakaa sen ystävillensäSpotify paljasti viime viikolla, mitä maailmassa kuunneltiin vuonna 2015. Nyt Spotifyn käyttäjät voivat saada selville, miltä heidän kuluva vuotensa kuulosti. Tämä tapahtuu tutustumalla osoitteessa spotify.com/ 2015 interaktiiviseen palveluun, joka juhlistaa vuoden 2015 musiikkia, politiikkaa ja kulttuuria. Palvelussa on mahdollisuus luoda katsaus omaan musiikilliseen vuoteensa. "Musiikkivuosi
Matka-Vekka valittiin Stopover Finlandin yhteistyökumppaniksi ma, joulu 07, 2015 08.13 CET Suomesta kehitetään vetovoimaista stopover-matkailukohdetta Matkatoimisto Oy Matka-Vekka ryhtyy paketoimaan suomalaisten matkailuyritysten palveluja valmiiksi stopover-palvelupaketeiksi myytäväksi aasialaisille turisteille heidän lentäessään Eurooppaan. Visit Finlandin koordinoimalla Stopover Finland -ohjelmalla pyritään tuotteistamaan Suomesta vetovoimainen vierailukohde Helsinki-Vantaan kautta kulkeville kansainvälisille matkailijoille ja kasvattamaan matkailutuloja Aasiasta 80 miljoonalla eurolla vuoteen 2018 mennessä. Nykyisiin vain pieni osa Aasiasta Suomen kautta muualle
Sääntelyn vähentäminen luo digitaalisempaa Eurooppaa ma, joulu 07, 2015 08.10 CET David Mills , CEO, Ricoh Europe Ricoh Europe, 18.11.2015 – Jos sinua pyydettäisiin nimeämään jokin innovatiivinen digitaalinen yritys, et kovin suurella todennäköisyydellä valitsisi eurooppalaista yritystä. Uber, Facebook, Apple ja Google sekä yli puolet maailman sadasta menestyneimmästä yrityksestä on kotoisin Yhdysvalloista. Alibaban ja Tencentin kaltaisten yritysten myötä myös Kiinasta on viime vuosina tullut kova kilpaillija[1]
Ricoh julkaisi ensimmäisen todella monipuolisia materiaaleja tukevan 3D-tulostimensa ma, joulu 07, 2015 08.01 CET Ricoh Europe , Lontoo, 30.11.2015 – Ricoh on julkaissut RICOH AM S5500P -laitteen, joka on ensimmäisen RICOH-brändillä myytävä 3D-tulostin. Laitetta esiteltiin marraskuussa Frankfurtissa, ja se on saatavilla eurooppalaisille asiakkaille vuoden 2016 keskivaiheilla.RICOH AM S5500P on nopea ja todella laadukas laite, joka auttaa yrityksiä luomaan tuoteinnovaatioita. Se myös tukee PA6- PP-materiaaleja, jotka ovat tärkeitä monille valmistusaloille, kuten autoalalle. RICOH AM S5500P tuottaa todella tarkkoja ja kestäviä kappaleita. Se käyttää ainetta lisäävää SLS®*
Z-sukupolvi auttaa PK-yrityksiä valmistautumaan globalisaatioon ma, joulu 07, 2015 07.54 CET Teksti: David Mills , CEO, Ricoh Europe Ricoh Europe, Lontoo, 19.11.2015 – Globaalin keskiluokan arvioidaan kasvavan[1] 3,2 miljardiin vuoteen 2020 mennessä (1,8 miljardia vuonna 2009)[2]
Paperin ja digin integraatio muokkaa viestinnän tulevaisuutta ma, joulu 07, 2015 07.49 CET Teksti: Graham Moore, Director Business Development, Production Printing Business Group, Ricoh Europe Ricoh Europe, Lontoo, 23.9.2015 – Joka vuosi niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla investoidaan reilusti viestintään. Menestys kustannusten, nopeuden ja viestien läpimenon osalta vaihtelee. Ison-Britannian hallitus ilmoitti vastikään säästäneensä viestintäosastollaan viime vuonna 330 miljoonaa puntaa[1]