RESTAMAX OYJ:N OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 5.2.2015 to, helmi 05, 2015 17.49 CET Restamax Oyj ILMOITUS 5.2.2015 klo 18:30 RESTAMAX OYJ:N OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 5.2.2015 Päivämäärä 5.2.2015Pörssikauppa OstoOsakelaji RESTAOsakemäärä 3 000 osakettaKeskihinta/osake 3,9488 EURYlin hinta/osake 3,9500 EURAlin hinta/osake
If Turvallisuusrahasto jakoi 25 000 turvallisuustuotetta ympäri Suomen to, helmi 05, 2015 14.01 CET Liikenneturvallisuutta lisäävät tuotteet olivat jälleen kaikkein halutuimpia. Viime vuoden aikana tuhannet lapset ja aikuiset ympäri Suomen saivat muun muassa heijastinliivejä ja heijastimia, jotka auttavat heitä näkymään liikenteessä entistä paremmin.Suomalaiset päiväkodit, seurat ja koulut ovat hakeneet ahkerasti tukea erilaisiin turvallisuushankkeisiin myös vuoden 2014 aikana. If Turvallisuusrahasto vastaanottaa vuodesta toiseen eniten hakemuksia heijastintuotteista. Muita suosittuja tuotteita ovat ensiapulaukut, joita toivovat niin urheiluseurat kuin päiväkoditkin. Myös rahallista tukea
Kansallisteatterin viime vuosi erinomainen to, helmi 05, 2015 13.33 CET Kansallisteatterin viime vuoden katsojakontaktien määrä oli kaikkiaan 177 271, mikä tarkoittaa jopa pientä nousua hyvään edelliskauteen nähden. Lipputulot nousivat vuodesta 2013. Kokonaiskäyttöprosentti oli 76%.”Olemme hyvin tyytyväisiä näytäntövuoteen 2014. Kansallisteatterin tehtävä tinkimättömänä taiteellisena teatterina täyttyi jälleen. On hienoa, että huolimatta viime vuosien kiristyneestä taloustilanteesta ja kovenevasta kilpailusta olemme jälleen ylittäneet tavoitteemme”, pääjohtaja Mika Myllyaho iloitsee. Kauden 2014 suosikkiesitys oli Suuren näyttämön Vanja-eno, joka jatkaa
Raision muunnetut osakkeet to, helmi 05, 2015 13.25 CET Raisio Oyj Pörssi-ilmoitus 5.2.2015 RAISION MUUNNETUT OSAKKEET Raisio Oyj:n hallitus on 22.1.2015 pitämässään kokouksessa päättänyt muuntaa 304 147 kantaosaketta (sarja K) vaihto-osakkeiksi (sarja V). Päätös on tänään 5.2.2015 merkitty kaupparekisteriin. Kyseinen vaihto-osakkeiden lisäerä otetaan kaupankäynnin kohteeksi NASDAQ OMX Helsinki Oy:n arvopaperipörssissä 6.2.2015 alkaen. Yhtiön kantaosakkeita on vuoden 2015 alusta lukien muunnettu vaihto-osakkeiksi yhteensä 304 147 kappaletta. Yhtiön liikkeeseen laskemien vaihto-osakkeiden määrä on nyt 132 081 900 kappaletta ja
Lauttasaaren keskusta uudistuu to, helmi 05, 2015 13.00 CET LEHDISTÖTIEDOTE 5.2.2015 KLO 14:00Lauttasaaren keskusta uudistuu Lauttasaaren uuden keskustan työt etenevät ripeästi. Metroaseman yhteyteen sijoittuva kauppakeskus ja sen päälle tulevat asunnot nousevat keskelle olemassa olevaa kaupunkirakennetta. Lauttiksen peruskivi muurattiin torstaina 5.2.2015. Muuraustilaisuudessa puhunut liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko pitää Lauttasaaren keskuksen uudistamista hyvänä esimerkkinä onnistuneesta maankäytöstä ja modernista kaupunkikehittämisestä. ”Lauttasaari on itsessään vetovoimainen alue, jonka
Tutkimusyhteenveto paljastaa: magnesiumin muodolla ei ole vaikutusta sen imeytymiseen to, helmi 05, 2015 12.42 CET Magnesium on ihmiselle välttämätön kivennäisaine. Vesiliukoinen magnesiumsitraatti ja vähemmän vesiliukoiset magnesiumoksidi, ja -hydroksidi ovat magnesiumin lähteitä, joiden on osoitettu imeytyvän ruoansulatuksen kautta elimistön käytettäväksi. Orkla Healthin Scientific Advisorin Tonje Dominguezin laatiman tutkimusyhteenvedon mukaan magnesiumin eri muotojen imeytymisestä ei ole luotettavia tutkimuksia, jotka osoittaisivat jonkin muodon imeytyvän elimistöön paremmin kuin toisen.Magnesium on keholle välttämätön kivennäisaine, jota elimistö tarvitsee hermoston, lihasten ja sydämen toiminnan
Käräjäoikeus erotti Etelä-Savon Journalistien virkistyssäätiön hallituksen puheenjohtajan to, helmi 05, 2015 12.08 CET Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) hakemuksesta Etelä-Savon käräjäoikeus on 4.2.2015 tekemällään päätöksellä erottanut Etelä-Savon Journalistien virkistyssäätiön hallituksen puheenjohtajan. Päätöksen mukaan hallituksen puheenjohtajan toiminta on ollut säätiölain ja sääntöjen vastaista sekä jatkuvaa ja törkeää. Puheenjohtaja oli jo aiemmin tuomittu 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen säätiön varojen törkeästä kavalluksesta, luottamusaseman väärinkäytöstä ja väärennyksestä. Käräjäoikeuden erottamispäätökseen on mahdollisuus hakea muutosta valittamalla. Lisätietoa:
Keskuskauppakamari avaa yrityksille ovia Turkkiin to, helmi 05, 2015 12.00 CET Suomen ja Turkin yrityssuhteita vahvistamaan perustetaan uusi kauppakamarien verkosto. Yritysvetoinen yhteistyö käynnistyy nopeasti kuluvan vuoden aikana.Ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakan Turkin vierailun yhteydessä sovittiin Suomen ja Turkin yrityssuhteiden vahvistamisesta. Turkin johtava elinkeinoelämän järjestö, Teollisuus- ja kauppakamari TOBB teki aloitteen yhteistyöstä. Sopimus allekirjoitettiin 5.2.2015 Ankarassa Keskuskauppakamarin kanssa. “G20-puheenjohtajamaa Turkki on Suomelle tärkeä kumppani. Maan talous ja vaikutusvalta alueella ovat merkittäviä”, muistuttaa
Glaston tilinpäätöstiedote 1.1.–31.12.2014: Suotuisa tuloskehitys jatkui; tilauskanta kasvoi 48 % to, helmi 05, 2015 12.00 CET GLASTON OYJ ABP Tilinpäätöstiedote 5.2.2015 klo 13.00Glastonin tilinpäätöstiedote 1.1.–31.12.2014: Suotuisa tuloskehitys jatkui; tilauskanta kasvoi 48 %Tämä tiedote on tiivistelmä Glastonin tilinpäätöstiedotteesta 2014. Tilinpäätöstiedote kokonaisuudessaan on tämän pörssitiedotteen liitteenä pdf-tiedostona. Tiedote on myös saatavilla Glastonin verkkosivuilla osoitteessa www.glaston.net.KESKEISTÄ KATSAUSKAUDELTA 1.1.-31.12.2014 · Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 145,1 (123,3) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset
Keskon viestintäkoordinaattorille Mere Sundqvistille Sisustustoimittajat ry:n tunnustus erinomaisesta yhteistyöstä to, helmi 05, 2015 11.36 CET RAUTAKESKO OY:N LEHDISTÖTIEDOTE 5.2.2015 KLO 12.00 Keskon rauta- ja sisustuskaupan viestintäkoordinaattori Mere Sundqvist sai Sisustustoimittajat ry:n Tunnustustuoli 2015 -palkinnon. Sisustusalalla arvostettu Tunnustustuoli on joka toinen vuosi jaettava tunnustus hyvästä työstä sisustusalalla ja tänä vuonna se jaetaan 11. kertaa. Tunnustustuoli-palkinnon yleisinä valintakriteereinä ovat muun muassa tehokas tiedottaminen ja oikeiden asioiden löytäminen tietotulvasta sekä kansainvälisten tuulien seuraaminen ja niiden soveltaminen suomalaiseen elämänmenoon. Tämänkertaisen
Metsä Groupin vuoden 2014 liiketulos ilman kertaluonteisia eriä 418 miljoonaa euroa to, helmi 05, 2015 11.29 CET Metsä Group pörssitiedote 5.2.2015 kello 12.00Vuoden 2014 tulos• Liikevaihto oli 4 970 miljoonaa euroa (2013: 4 939 milj. euroa).• Liiketulos ilman kertaluonteisia eriä oli 418 miljoonaa euroa (343). Liiketulos sisältäen kertaluonteiset erät oli 417 miljoonaa euroa (335).• Tulos ennen veroja ja ilman kertaluonteisia eriä oli 339 miljoonaa euroa (232). Sisältäen kertaluonteiset erät, tulos ennen veroja oli 330 miljoonaa euroa (224).• Sijoitetun pääoman tuotto ilman kertaluonteisia erä oli 11,4 prosenttia (9,1).• Liiketoiminnasta kertyneet rahavirrat olivat 764 miljoonaa euroa (
Benecol-tuotteet markkinoille Etelä-Koreassa to, helmi 05, 2015 11.27 CET Raisio Oyj, lehdistötiedote, 5.2.2015 BENECOL-TUOTTEET MARKKINOILLE ETELÄ-KOREASSA Raision Benecol-partneri Lotte Foods Co. Ltd. on lanseerannut Benecol®-jogurttijuomat Etelä-Korean markkinoille. Benecol-tuotteiden lanseeraus Etelä-Koreassa on osa Raision tavoitetta laajentua uusille markkina-alueille erityisesti Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Etelä-Koreassa myytävissä tuotteissa Benecol-brändi yhdistetään Lotten omaan maitotuotteiden Pasteur-brändiin. Pasteur Benecol -jogurttijuomat ovat helmikuussa saatavilla Lotten kotiinkuljetuspalveluiden kautta. Keväällä tuotteet tulevat
Kutsu Metsä Board Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 25.3.2015 klo 13 to, helmi 05, 2015 11.15 CET Metsä Board Oyj Yhtiökokouskutsu 5.2.2015 klo 12:15 Metsä Board Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25. maaliskuuta 2015 kello 13.00 alkaen Finlandia-talon kongressisiiven A-salissa osoitteessa Mannerheimintie 13e, Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan kello 12.00. A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtajan katsaus. 2. Kokouksen järjestäytyminen 3.
BlackRockin omistus UPM:stä noussut yli 5 prosentin rajan to, helmi 05, 2015 11.10 CET UPM-Kymmene Oyj Pörssitiedote 5.2.2015 klo 12.10 BlackRockin omistus UPM:stä noussut yli 5 prosentin rajanUPM-Kymmene Oyj on 4. helmikuuta 2015 vastaanottanut arvopaperimarkkinalain 9 luvun 5 pykälän mukaisen liputusilmoituksen, jonka mukaan BlackRock, Inc:n välillinen omistus UPM:stä on 3. helmikuuta 2015 noussut yli 5 prosentin rajan. UPM:n saaman tiedon mukaan BlackRock, Inc:n välillinen omistus UPM:stä on noussut 26 372 640 osakkeesta 26 867 193 osakkeeseen, mikä vastaa 5,03 prosenttia UPM:n osake- ja äänimäärästä. Ilmoituksen prosenttiosuuksien laskennassa on käytetty UPM:
Metsä Groupin vuoden 2014 liiketulos ilman kertaluonteisia eriä 418 miljoonaa euroa to, helmi 05, 2015 11.04 CET Metsä Group pörssitiedote 5.2.2015 kello 12.00Vuoden 2014 tulos• Liikevaihto oli 4 970 miljoonaa euroa (2013: 4 939 milj. euroa).• Liiketulos ilman kertaluonteisia eriä oli 418 miljoonaa euroa (343). Liiketulos sisältäen kertaluonteiset erät oli 417 miljoonaa euroa (335).• Tulos ennen veroja ja ilman kertaluonteisia eriä oli 339 miljoonaa euroa (232). Sisältäen kertaluonteiset erät, tulos ennen veroja oli 330 miljoonaa euroa (224).• Sijoitetun pääoman tuotto ilman kertaluonteisia erä oli 11,4 prosenttia (9,1).• Liiketoiminnasta kertyneet rahavirrat olivat 764 miljoonaa euroa (
Metsä Groupin vuoden 2014 liiketulos ilman kertaluonteisia eriä 418 miljoonaa euroa to, helmi 05, 2015 11.01 CET Metsä Group pörssitiedote 5.2.2015 kello 12.00Vuoden 2014 tulos• Liikevaihto oli 4 970 miljoonaa euroa (2013: 4 939 milj. euroa).• Liiketulos ilman kertaluonteisia eriä oli 418 miljoonaa euroa (343). Liiketulos sisältäen kertaluonteiset erät oli 417 miljoonaa euroa (335).• Tulos ennen veroja ja ilman kertaluonteisia eriä oli 339 miljoonaa euroa (232). Sisältäen kertaluonteiset erät, tulos ennen veroja oli 330 miljoonaa euroa (224).• Sijoitetun pääoman tuotto ilman kertaluonteisia erä oli 11,4 prosenttia (9,1).• Liiketoiminnasta kertyneet rahavirrat olivat 764 miljoonaa euroa (
Ramboll selvitti: Suomi tarvitsee brownfield-politiikan to, helmi 05, 2015 11.00 CET Lehdistötiedote, Ramboll Finland Oy, 5.2.2015 klo 12 Suomalaisen teollisuuden rakennemuutos on tyhjentänyt viime vuosina laajoja, kiinteästi yhdyskuntarakenteeseen kuuluvia alueita. Alikäyttöisiä, niin kutsuttuja brownfield-alueita ovat esimerkiksi tyhjenevät varuskunnat, sairaalat ja ratapihat sekä satama-alueet.Tilojen uusiokäytöllä voidaan aktivoida alueiden elinvoimaisuutta ja kehittymistä. Hylätyillä teollisuus- tai liikealueilla on tyypillisesti valmis ja toimiva infrastruktuuri ja usein myös kulttuurihistoriallista arvoa. Tuoreen Rambollin tekemän selvityksen mukaan Suomesta
Rakennustieto on ostanut Rasi-tieto Oy:n liiketoiminnan to, helmi 05, 2015 11.00 CET Rakennustieto Oy on 4.2.2015 allekirjoitetulla sopimuksella ostanut Rasi-tieto Oy:n liiketoiminnan. Liiketoiminta käsittää lähinnä rakentamiseen ja sisustamiseen liittyvien tavarantoimittajien tuotetietopankin sekä siihen liittyvät sopimukset. Liiketoiminnan siirtopäiväksi on sovittu 16.2.2015. Kauppahinta ei ole julkinen.Rakennustieto Oy on Rakennustietosäätiön (RTS) omistama, rakennusalan tietotalo. Se tuottaa ja myy tietopalveluja lähinnä rakentamisalan ammattilaisille rakennussuunnittelun, rakennuttamisen, urakoinnin ja kiinteistöjen ylläpidon tarpeisiin. Tunnetuin tietotuote on RT Net
Metsä Board Oyj:n liiketulos ilman kertaluonteisia eriä 136,5 miljoonaa euroa vuonna 2014 to, helmi 05, 2015 11.00 CET Metsä Board Oyj Tilinpäätös 1.1.-31.12.2014, 5.2.2015 klo 12.00 Vuoden 2014 tulos • Liikevaihto 2 008,4 miljoonaa euroa (Q1-Q4/2013: 2 019,3). • Liiketulos ilman kertaluonteisia eriä 136,5 miljoonaa euroa (104,4). Liiketulos sisältäen kertaluonteiset erät 116,5 miljoonaa euroa (113,6). • Tulos ennen veroja ilman kertaluonteisia eriä 99,7 miljoonaa euroa (48,6). Tulos ennen veroja sisältäen kertaluonteiset erät 77,6 miljoonaa euroa (57,8). • Osakekohtainen tulos ilman kertaluonteisia eriä 0,27 euroa (0,17) ja sisältäen kertaluonteiset erät 0,21 euroa (0,19). • Hallitus
Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikkö jakaa perinteisen yrityspalkinnon to, helmi 05, 2015 10.49 CET Helsingin seudun kauppakamarin Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikkö etsii jälleen alueen yrityspalkinnon saajaa.Tämän vuoden teema julkistetaan tiedotustilaisuudessa tiistaina 10.2.2015 klo 9.00 Ravintola zum Beispiel, Rihkamakatu 2, Porvoo Tiedotustilaisuudessa ovat läsnä Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikön palkintolautakunnasta puheenjohtaja Risto Volanen ja varapuheenjohtaja Mauri Molander, jotka kertovat yrityskilpailun tämänvuotisesta teemasta ja tavoitteista. Kauppakamariyksikkö hakee yritystä kokoon katsomatta. Yritys voi olla myös valtakunnallinen toimija, jolla on
Korjausrakentaminen 2015 -tapahtumassa keinoja kustannustehokkaaseen korjausrakentamiseen to, helmi 05, 2015 10.35 CET Korjausrakentamisen seminaaripäivässä keskusteltiin paljon siitä, kannattaako korjata vanhaa vai rakentaa uutta ja miten kiinteistönpidossa voidaan päästä vieläkin elinkaaritietoisempaan ajatteluun. Oli hienoa nähdä, miten paljon suomalaisessa rakentamisessa ja sen suunnittelussa panostetaan innovatiiviseen ajatteluun.Uudet ratkaisut ovat varteenotettava vaihtoehto raskaille saneeraushankkeille – ja yleensä myös erittäin kustannustehokas ja lisäävät vaikkapa asumismukavuutta. Tästä esimerkkinä Korjausrakentaminen-seminaarissa esitelty, kuuden suomalaisen yrityksen kehittämä FLOWALL-
Kevään kuumimmat aurinkolasit kruunaavat persoonallisen tyylin to, helmi 05, 2015 10.23 CET Kevään ja kesän näyttävimmät aurinkolasit ovat täällä – nyt jyräävät klassiset mallit ja leikkisät yksityiskohdat! Specsavers Optikko -liikkeisiin saapuneet Karl Lagerfeldin ja Tommy Hilfigerin uutuusmallistot pitävät sisällään uskaliaita ja retrohenkisiä malleja, kuten 70-luvun modernisoituja pilottityylejä ja näyttäviä ”oversize”-kehyksiä. Urheilumuodin ykkösnimiin lukeutuva PUMA taas tarjoilee urheilijoille parhaat aurinkolasit niin laskettelurinteisiin kuin lenkkipoluillekin.Laadukkaat aurinkolasit paitsi suojaavat silmiä auringon haitalliselta UV-säteilyltä, ne myös antavat viimeisen
BE Group -konsernin tilinpäätös 2014 – myynti vilkastui loppuvuonna to, helmi 05, 2015 10.05 CET · BE Group -konsernin liikevaihto laski 3 prosenttia edellisvuodesta 1 009 miljoonaan Ruotsin kruunuun (1 039). · Liiketulos heikkeni -30 miljoonaan kruunuun (–8). Kertaluontoisista eristä, varastovoitoista ja -tappioista puhdistettu operatiivinen liikevoitto (EBITA) laski –9 miljoonaan kruunuun (–4). · Kassavirta investointien jälkeen oli 46 miljoonaa kruunua (36). · Aiemmin myytäväksi liiketoiminnaksi kirjattu Tšekin-liiketoimintayksikkö palautettiin katsauskauden aikana tavalliseksi liiketoiminnaksi. Katsauskauden liiketulosta rasittaa siksi 14 miljoonan kruunun kertaluontoinen
100 000 fania vakuutti Atrian markkinointijohtajan to, helmi 05, 2015 10.02 CET Atrian Facebook-sivu ylitti tällä viikolla 100 000 fanin rajan. Samalla yrityksen markkinointijohtaja Pasi Luostarinen lunasti sivun perustamisen yhteydessä antamansa lupauksensa liittyä Facebookiin, mikäli yhteisö ylittää tuon maagisen rajapyykin. Atrian Facebook-sivu lanseerattiin grillikauden kynnyksellä toukokuussa 2012. Taustalla oli yrityksen tahto lisätä vuorovaikutusta kuluttajien kanssa ja tarjota heille sosiaalista lisäarvoa. Ensimmäiset kuluttajat löysivätkin hyvin pian tiensä Atrian Facebook -sivulle ja 10 000 fanin raja ylittyi jo parin viikon sisällä avajaisista. ”Olin