Mika Streng projektinjohtajaksi Bravidan datakeskushankkeisiin
Bravida Finland on nimittänyt Mika Strengin projektinjohtajaksi yhtiön valtakunnallisiin datakeskushankkeisiin.Strengillä on yli 30 vuoden kokemus teknisesti ja laadullisesti vaativista hankkeista kotimaassa ja kansainvälisesti. Hän on johtanut mm. teollisuuden putkistoprojekteja Pohjoismaiden ja Euroopan lisäksi Etelä-Amerikassa. Viimeiset 15 vuotta hän on työskennellyt projektijohtamisen tehtävissä PMO-johtajana ja projektinjohtajana, joista viimeiset seitsemän vuotta Recion Oy:llä.
”Bravidalla on laaja osaaminen talotekniikan ja teollisuuden eri osa-alueilla suunnittelusta ja

Energiayhtiö Gasumin hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Mika Wiljasen (s. 1965). Wiljanen aloittaa uudessa tehtävässään 1.3.2022.Mika Wiljanen on toiminut energiayhtiö St1 Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2010 lähtien, jonka aikana hän on vienyt yhtiötä määrätietoisesti kohti uusiutuvia energiaratkaisuja. Hän on samalla toiminut St1:ssä myös muissa pohjoismaisissa johtotehtävissä kuten mm. St1 Norge AS:n sekä St1 Finance Oy:n toimitusjohtajana. Lisäksi hänellä on pitkä kokemus kansainvälisistä johtotehtävistä energia-alalla mm. Shellistä.
”Mikan pitkä ja
Timo Pirinen (DI, tuotantotalous ja koneenrakennus) siirtyi Valmet Oyj:stä johtamaan Elomaticin Kone- ja laitevalmistustoimialaa sekä Jyväskylän toimistoa nykyisen toimialajohtajan Timo Martikaisen siirryttyä ansaitulle eläkkeelle. Jyväskylän toimistossa työskentelee lähes 300 suunnittelijaa ja erialojen asiantuntijaa. Timo Pirisellä on kokemusta laajoista teknologiakehittämisen johtotehtävistä yli 30 vuoden ajalta, niin kansainvälisissä kuin kotimaan toiminnoissa. Viimeisimpänä tehtävänään ennen siirtymistään Elomaticille hän on toiminut Valmetin Shanghain yksikössä teknologiajohtajana.
Valosuunnittelija ja teatterintekijä Kalle Ropponen on nimitetty Kansallisteatterin uudeksi valo-, ääni- ja video-osaston päälliköksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.4.2020.Kalle Ropponen on teatteritaiteen maisteri, joka on valmistunut Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelmasta 2004. Hän on työskennellyt laajalti kotimaisissa teattereissa. Ropposen töiden pääpaino on ollut uudessa kotimaisessa draamassa, mutta suunnittelutöiden listalta löytyy teoksia nykytanssista musikaaleihin.
Hänen valosuunnittelutöitään Kansallisteatterissa ovat olleet muiden muassa olleet
Turtiainen on tehnyt pitkän uran niin teatterissa kuin elokuva-alalla. Hän aloittaa Kansallisteatterin vakituisena pukusuunnittelijana huhtikuun alusta.Auli Turtiainen on työskennellyt Kansallisteatterissa vuodesta 1997. Hän toimi ensin pukusuunnittelijana ja puvuston päällikkönä, sittemmin markkinointisuunnittelijana (2007-2011) ja markkinointipäällikkönä (2011−2019).
”Koen vahvasti, että Kansallisteatteri on toinen kotini. Kun siirryn jälleen pukusuunnittelijaksi, palaan taiteellisille juurilleni”, Turtiainen summaa.Kansallisteatterin toisena vakituisena pukusuunnittelijana