Colour The Looks – Lindexin kevät 2013
Yksi kevään tärkeimmistä teemoista on ehdottomasti värit! Tulemme näkemään mallistoissamme ihanaa väriloistoa, johon on haettu vaikutteita Etelä-Amerikasta ja urheilun maailmasta. ”Olemme todella leikitelleet väreillä ja kuvioilla, sekä saaneet innoitusta kaukaisten maiden viidakoista, rannoista ja kaupungeista, suunnitellessamme tulevan kevään muotia”, kertoo Lindexin muotisuunnittelija Camilla Schmidt. Havanna Tässä mallistossa viidakko kohtaa suurkaupungin, ja kuviointi on runsasta. Katseenvangitsijoina toimivat suuret ”Havanna-kukat” ja eläinkuosit. Malliston päävärit