Destia rakentaa Saariselällä
Destia rakentaa Saariselällä Laanilan ympäristössä sekä hiihtokeskuksen rinnealueella. Laanilan alueen noin puolen miljoonan urakka sisältää Laanilantien korjaamisen sekä uuden kevyen liikenteen väylän alikulun ja valaistuksen rakentamisen noin kilometrin matkalla. – Laanilassa ovat parhaillaan käynnissä maanleikkaukset, louhintatyöt sekä rakennekerrosten rakentaminen. Työt valmistuvat kokonaisuudessaan lokakuussa 2014, Destian työpäällikkö Tuomo Rauhala kertoo. Destia on mukana myös Saariselän hiihtokeskuksen laajennuksessa Kaunispään ja Iisakkipään suuntaan. Destian arvoltaan lähes