Ivalolaisesta Sirpa Harvesta Lapin vuoden maakunnallinen pelastaja 2014
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on valinnut ivalolaisen Sirpa Harven Lapin vuoden maakunnalliseksi pelastajaksi 2014. Harve on toiminnallaan vahvistanut vapaaehtoista pelastustoimintaa koko Lapin alueella.Ivalossa asuva Sirpa Harve on toiminut Vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa eli Vapepassa 1980-luvulta lähtien. Tuolloin hän oli mukana organisoimassa Punaisen Ristin suurkeräystä, jonka tuottamien varojen turvin hankittiin moottorikelkka ja kalustoa kadonneiden ihmisten etsintää ja pelastamista varten. Harve on ollut tuomassa vapaaehtoista pelastuspalvelutoimintaa Inariin ja hän toimii