Häiriö rautatieliikenteessä ohi to, marras 06, 2014 08.33 CET Eilen aamulla alkanut liikenteenohjausjärjestelmän vika Seinäjoki-Vaasa rataosalla on saatu korjattua.
PlayStation® kannustaa pelaajia osallistumaan Movember-kampanjaan marraskuussa to, marras 06, 2014 08.21 CET Sony Computer Entertainment Europe (SCEE) on ilmoittanut, että PlayStation® on vuotuisen Movember-kampanjan virallinen kumppani. Kampanjan tarkoitus on marraskuun aikana edistää tietoisuutta eturauhassyövästä, kivessyövästä ja mielenterveydestä, sekä kerätä rahoitusta niiden tutkimukseen.Vuotuinen Movember-kampanja rohkaisee miehiä ympäri maailmaa kasvattamaan viiksiä 30 päivän ajan rohkaistaakseen yhteisöään tukemaan sen tavoitteita. PlayStation on kehittänyt marraskuun ajaksi joukon aloitteita, jotta miespuoliset pelaajat (”Mo Bros”) rohkaistuisivat kasvattamaan kasvokarvoitusta ja jotta
Finlaysonin vinkit joulukotiin: Joulun kattaus on täynnä lämpöä ja ihania tuoksuja to, marras 06, 2014 08.00 CET Pimenevät illat houkuttavat sisustamaan kodista ihanan lepopaikan ja vastaanottamaan loppuvuoden juhlakauden. Joulun tunnelma syntyy kotoisista ja lämminhenkisistä tekstiileistä, joissa tänä vuonna nähdään omenan- ja karpalonpunaista yhdistettynä metalliväreihin, kultaan ja kupariin. Finlaysonin joulukattauksen pääkuosit ovat upea, uusi Melba ja tunnelmallinen, klassikko Taimi.Juhlatunnelma tiivistyy joulupöydässä Upeat, Miia Pöytälaakson suunnittelemat Melba-kattaustuotteet tuovat juhlan kotiin. Punaisen ja valkoisen raikkaissa sävyissä hehkuvat omenat ovat saaneet rinnalleen ylellisen
Lahjaksi pellavan hohdetta ja viimeisteltyä tyyliä: Ylellisimmät joululahjat J.F. by Finlayson -mallistosta to, marras 06, 2014 08.00 CET J.F. by Finlayson -malliston premium-tekstiilit ovat joululahjojen aatelistoa. Ajattoman tyylikkäät tekstiilit tuovat kotiin arjen ylellisyyttä, jota lahjansaaja osaa arvostaa. Valitse lahjapakettiin esimerkiksi klassiset pellavapussilakanat, pehmeä torkkupeitto tai yhdistele sopivia kokonaisuuksia.Ylelliset Emilie-pellavapussilakanat J.F. by Finlayson -malliston klassiset pellavapussilakanat ovat odotettu joululahja. Hohtava pellava, harmoninen sävymaailma sekä huolellinen viimeistely tekevät Emilie-pellavapussilakanoista ja -tyynyliinoista lumoavan ylellisiä. Emilie-
Finlaysonin joululahjavinkit: Valitse pakettiin tänä vuonna trendikkäitä eläinkuoseja ja hurmaavia satiinilakanoita to, marras 06, 2014 08.00 CET Mitä lahjaksi tänä jouluna ystävälle, kummilapselle, veljelle tai äidille? Laadukkaat tekstiililahjat ovat aina varma valinta! Pehmeän paketin sisältö valitaan lahjansaajan mieltymysten mukaan. Tänä jouluna paketeista paljastuu muun muassa hauskoja tee-se-itse-lahjoja, trendikkäitä eläinkuoseja sekä ylellisiä satiineja. Alle on listattu joululahjavinkkejä Finlaysonin mallistosta.1) DIY: Fiilistellen-tyynyliinat ja tekstiilitussi Aattoillan hitti on tänä vuonna tyynyliina, jonka saa värittää itse. Susanna Sivosen suunnittelemat hauskat Fiilistellen-tyynyliinat
Suomalaiskaupat kärsivät suurimmasta hävikistä Euroopassa vuosina 2013–14 to, marras 06, 2014 08.00 CET MEDIATIEDOTE 6.11.2014 Julkaisuvapaa klo 9:00 · Vähittäiskaupan hävikki ja myymälävarkauksien osuus on tutkittu globaalisti 24 maassa. · Suomessa kokonaishävikin osuus on Euroopan alueen suurin, eli 1,39 % myynnistä, kun Euroopan keskiarvo on 1,13 %. · Suomen vähittäiskaupan rikollisuuden hinta on noin miljardi euroa vuodessa. Yhtä suomalaista kuluttajaa kohden se nappaa kukkarosta noin 200 euroa vuodessa. · Koko tutkimuksessa kokonaishävikin määrä on keskimäärin 1,29 % vähittäiskaupan myynnin globaalista arvosta, euroina reilut 100 miljardia.GRTB press release Global
Mikael Silvennoinen Metsäliitto Osuuskunnan hallitukseen to, marras 06, 2014 08.00 CET Metsä Group pörssitiedote 6.11.2014 klo 9.00Metsä Groupin emoyrityksen Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvosto on valinnut 5.11. pidetyssä kokouksessa osuuskunnan hallituksen uudeksi jäseneksi 1.1.2015 alkaen kauppatieteiden maisteri Mikael Silvennoisen (58), joka toimii johdon suorahakuyhtiö IMS Talentin hallituksen puheenjohtajana. Ennen nykyistä tehtäväänsä Silvennoinen teki pitkän uran Pohjola-konsernin palveluksessa, viimeksi Pohjola Pankki Oyj:n toimitusjohtajana vuosina 1997–2013.Vuodesta 2006 lähtien hallituksessa ollut rahoitusneuvos Eino Halonen jättää hallituksen osuuskunnan
Tikkurilan osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2014 - Vakaa kannattavuus, heikko taloustilanne luo painetta liikevaihdon kehitykselle to, marras 06, 2014 08.00 CET Tikkurila OyjPörssitiedote6.11.2014 klo 9.00 (CET+1)Tikkurilan osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2014- Vakaa kannattavuus, heikko taloustilanne luo painetta liikevaihdonkehitykselle Heinä-syyskuu 2014 lyhyesti * Liikevaihto laski kolmannella neljänneksellä 5,3 prosenttia 179,6 miljoonaan euroon (7-9/2013: 189,6). * Liikevoitto (EBIT) ilman kertaluonteisia eriä oli 32,1 (33,3) miljoonaa euroa eli 17,9 (17,6) prosenttia liikevaihdosta. * Liikevoitto (EBIT) oli 31,3 (33,1) miljoonaa euroa eli 17,4 (17,4) prosenttia liikevaihdosta. * Osakekohtainen tulos oli 0,55 (0,55)
Mercedes-Benz Vision G-Code esiteltiin Pekingissä to, marras 06, 2014 07.57 CET Mercedes-Benz Vision G-Code esiteltiin Pekingissä · Ulkonäkö: Hillitty ja kompakti, mutta voimakkaan erottuva · Matkustamo: Kaksivärinen, älykäs ja muunneltava · Moottori: Puhtaasti vedyn ja sähkön voimallaMercedes-Benzin uusi SUC-autoluokan tutkielma Mercedes-Benz avasi 3.11. Pekingissä uuden tutkimus- ja tuotekehityskeskuksen, jonka toiminta keskittyy Kiinan ja Aasian automarkkinoille tarkoitettujen automallien kehittämiseen. Avajaisten yhteydessä esiteltiin Vision G-Code-tutkielma uudesta SUC-luokan (Sports Utility Coupé) kompaktista henkilöautomallista, joka ammentaa
Uutuuskirja esittelee arkkitehtuurin Finlandia-palkintovoittajan Rainer Mahlamäen töitä to, marras 06, 2014 07.33 CET Rakennustieto onnittelee Mahlamäkeä arkkitehtuurin Finlandia-palkinnosta, joka hänelle myönnettiin Varsovan Juutalaismuseon suunnittelusta. Juuri ilmestynyt kirja Lahdelma & Mahlamäki: Works esittelee ensimmäistä kertaa toimiston töitä laajasti 1990-luvun alkupuolelta 2010-luvulle.Peter MacKeithin kriittinen johdantoartikkeli ja viiden merkittävän kulttuurirakennuksen – Varsovan juutalaismuseon sekä Metsämuseo Luston ja Kaustisten kansanmusiikin keskuksen, jotka myös ovat Mahlamäen palkittuja töitä, kuten myös Lohjan kirjaston ja Kotkan merikeskus Vellamon – analyysit asettavat Lahdelma &
APETIT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.–30.9.2014 to, marras 06, 2014 07.30 CET Tämä on tiivistelmä vuoden 2014 tammi–syyskuun osavuosikatsauksesta. Taulukot sisältävä täydellinen tammi-syyskuun osavuosikatsaus on tämän tiedotteen liitteenä sekä ladattavissa yhtiön internet-sivuilla osoitteessa www.apetitgroup.fi. Heinä - syyskuu · Konsernin liikevaihto oli 77,0 (91,6) miljoonaa euroa, liikevaihto laski 16 prosenttia. · Liiketulos ilman kertaeriä oli 1,6 (3,1) miljoonaa euroa ja raportoitu liiketulos oli -11,1 (1,0) miljoonaa euroa. · Raportoituun liiketulokseen sisältyvät kertaerät olivat -12,7 (-2,1) miljoonaa euroa sisältäen-10,2 miljoonaa euroa
Alkuvuoden 2015 postimerkeissä taideteoksia, luistelua, iskelmää ja vanhoja leluja to, marras 06, 2014 06.56 CET Ennätysmäärä uusia merkkien suunnittelijoita Tammi-toukokuussa 2015 ilmestyy 12 uutta suomalaista postimerkkijulkaisua, joissa on 33 erilaista postimerkkiä. Merkkejä ovat suunnitelleet useat graafisen alan ammattilaiset, joista peräti 13 on mukana postimerkkikuvioissa ensimmäistä kertaa. Merkeissä esitellään mm. suomalaisten nykytaiteilijoiden teoksia, urheilua, iskelmää, leluja ja kukkia. Tammikuussa kuusi taideteosta, muodostelmaluistelua ja kohtaamisia metsässä Tammikuun 19. päivä julkaistavilla postimerkeillä juhlistetaan 150-vuotispäiviään viettävää Suomen
Häiriö rautatieliikenteessä, päivitys to, marras 06, 2014 06.19 CET Liikenteenohjausjärjestelmän viat Pojanmaan radalla Seinäjoen ja Oulun välillä on saatu korjattua. Myöhästymisiin tulee kuitenkin vielä aamupäivän aikana varautua rataosan ruuhkautumisen vuoksi. Vaasan radalla tilanne on ennallaan eli vikatilanne jatkuu, osa junista korvataan linja-autoilla. Korjauksen kestosta ei ole arviota.
Häiriö rautatieliikenteessä, päivitys to, marras 06, 2014 04.11 CET Seinäjoki-Vaasa välin liikenteeohjausjärjestelmän vikaa ei ole saatu vielä korjattua. Vaasan radalla osa henkilöjunista korvataan toistaiseksi linja-autoilla, osa ajetaan junilla. Myöhästymiset rataosalla n 30min. Pohjanmaan radalla uusi, yöllä ilmennyt laitevika myöhästyttää henkilöjunia myös n 30min.
Häiriö rautatieliikenteessä, päivitys ke, marras 05, 2014 17.40 CET Pohjanmaan radan liikenteenohjauslaitteet on saatu kuntoon lumisateen aiheuttamien sähkökatkojen jäljiltä. Junat kyseisellä rataosalla ovat nyt myöhässä puolesta tunnista reiluun tuntiin. Myöhästymisiin tulee kuitenkin varautua vielä illankin aikana rataosan ruuhkien purkamisen vuoksi. Vaasan radalla liikenteenohjauslaitteet ovat edelleen vialla osalla rataosaa. Osa Vaasan junista korvataan linja-autoin, osa ajetaan junilla. Myöhästymiset ovat olleet puolesta tunnista tuntiin.
Apetit Oyj:n tuleva toimitusjohtaja Juha Vanhainen aloittaa 16.3.2015 ke, marras 05, 2014 16.30 CET Apetit Oyj:n hallitus nimitti 19.9.2014 yhtiön toimitusjohtajaksi Juha Vanhaisen. Hän aloittaa työnsä Apetit Oyj:n toimitusjohtajana aiemmin ilmoitettua ajankohtaa aikaisemmin, 16.3.2015. Apetit Oyj:n toimitusjohtajaksi 29.4.2014 nimitetty Apetit Oyj:n hallituksen varapuheenjohtaja Veijo Meriläinen jatkaa hallitustoimensa ohella toimitusjohtajana Juha Vanhaisen aloittamiseen saakka. Apetit Oyj Hallitus Lisätietoja antavat:Veijo Meriläinen, toimitusjohtaja, Apetit Oyj, p. +358 10 402 00 Jakelu:NASDAQ OMX Helsinkipäämediatwww.apetitgroup.fi
Metsä Groupin uusi mobiilisovellus tuo oman metsän tiedot kännykkään ke, marras 05, 2014 15.20 CET Metsä Group lehdistötiedote 5.11.2014Metsä Groupiin kuuluva Metsä Forest tuo markkinoille ensimmäisenä Suomessa mobiilisovelluksen metsäsuunnitelmasta. Sovelluksesta on hyötyä metsänomistajalle niin paikan päällä palstalla kuin kaukana kaupungissakin. Sovellus on ladattavissa joulukuussa.Metsä Groupin kehittämä mobiilisovellus on tarkoitettu metsänomistajalle oman metsäomaisuuden hallintaan ja metsäasioiden hoitoon. Sovelluksella metsänomistaja voi katsella metsätilojensa karttoja ja ilmakuvia, selata yksittäisten metsikkökuvioiden tietoja, käydä läpi kuvioille ehdotettuja
Dell esitteli konesaleja ja yrityksiä uudistavia IT-ratkaisuja ke, marras 05, 2014 15.16 CET · Seuraavan sukupolven Dell PowerEdge FX –konvergenssiratkaisu mahdollistaa konesalien joustavan räätälöinnin · Dell esitteli uusia ohjelmisto-ohjattuja ratkaisuja Dell XC-sarjan myötä · Dell, Intel ja Brocade esittelivät teleoperaattoreille suunnatun virtualisoidun Open Networking -verkkoalustanDell julkisti Dell World -tapahtumassa ohjelmisto-ohjattuihin konesaleihin liittyviä uusia tuotteita ja ratkaisuja. Uusi yhdentynyt IT-infrastruktuuriarkkitehtuuri (konvergenssiarkkitehtuuri) auttaa yrityksiä modernisoimaan konesaleja, säästämään kustannuksia ja
Metsä Groupin uusi mobiilisovellus tuo oman metsän tiedot kännykkään ke, marras 05, 2014 15.10 CET Metsä Group lehdistötiedote 5.11.2014Metsä Groupiin kuuluva Metsä Forest tuo markkinoille ensimmäisenä Suomessa mobiilisovelluksen metsäsuunnitelmasta. Sovelluksesta on hyötyä metsänomistajalle niin paikan päällä palstalla kuin kaukana kaupungissakin. Sovellus on ladattavissa joulukuussa.Metsä Groupin kehittämä mobiilisovellus on tarkoitettu metsänomistajalle oman metsäomaisuuden hallintaan ja metsäasioiden hoitoon. Sovelluksella metsänomistaja voi katsella metsätilojensa karttoja ja ilmakuvia, selata yksittäisten metsikkökuvioiden tietoja, käydä läpi kuvioille ehdotettuja
Dell julkisti täysin uudenlaisia PC-ratkaisuja ke, marras 05, 2014 15.07 CET · Uraauurtava ”smart desk” -konsepti tarjoaa uusia mahdollisuuksia suunnittelualojen ammattilaisille · Dell Venue 11 Pro on alan tietoturvallisin ja hallittavin tabletti · Dell Software Suite yhdistää alan vahvimmat tietoturva- ja hallintaohjelmistotDell julkisti tänään uusia PC-innovaatioita, jotka on suunniteltu asiakkaiden tuottavuuden parantamiseksi. Tänään julkistetut tabletit, innovatiivinen ”smart desk” -työskentelyalusta, Ultra HD 5K -näyttö sekä tietoturva ja hallintaohjelmistot tarjoavat asiakkaille uusia, turvallisia ja helposti hallittavia kokonaisvaltaisia ratkaisuja.
Häiriö rautatieliikenteessä, päivitys ke, marras 05, 2014 14.45 CET Pohjanmaan radalla junaliikenne myöhästelee edelleen. Alueelliset sähkökatkot haittaavat liikenteenohjausjärjestelmän toimivuutta vielä rataosuudella Kokkola-Ylivieska. Junien myöhästymiset ovat olleet koko päivän pahimmillaan jopa 2 tuntia. Seinäjoki-Vaasa rataosalla osa junavuoroista korvataan edelleen linja-autoilla. Molempien rataosien viankorjaus jatkuu edelleen.
Tel Aviv-Jaffa - Maailmanluokan kulinaarinen matkakohde ke, marras 05, 2014 14.00 CET Tel Aviv-Jaffan kulinaarinen tarjonta saa jatkuvasti kehuja johtavilta ruoka- ja viinilehdiltä eri puolilta maailmaa. Tuoreimmat kunnianosoitukset antoi amerikkalainen Saveur -lehti, joka mainitsi Tel Avivin useissa vuosittaisen Culinary Travel Awards -kilpailunsa kategorioissa. Kunniamainintojen saajat päättää maailmanmatkaajista ja arvostetun lehden lukijoista koostuva asiantuntijapaneeli. Se arvioi Tel Avivin pienten kaupunkien sarjassa erinomaiseksi ruokamatkakohteeksi. Ykköspaikan nappasi Tanskan
Tuksu seikkailee Tiedekeskus Pilkkeen uusissa peleissä ke, marras 05, 2014 13.09 CET Täältä tulee Tuksu-Man! Tiedekeskus Pilkkeen uusissa peleissä pääset metsään seikkailemaan tukkimiehentäi Tuksun kanssa. Tuksu-Man on yksi kolmesta Pilkkeen peliuutuudesta.Tiedekeskus Pilkkeeseen ja sen kiertävään Metsäpeliluolaan on kehitetty lisää pelejä. Metsäpeliluola on uudenlainen pelialue, joka houkuttelee lapsia ja nuoria tutustumaan metsäalaan ja sen monimuotoisuuteen. ”Kaikissa uusissa peleissämme on aiheena metsän hyödyt ja biopohjaisten tuotteiden kerääminen ja öljyn välttäminen. Pelit ja pelillisyys ovat ajankohtainen väline tiedekeskuksissa ja oppimisessa, asioita voi
Nopeat lähdöt ylileveille kuljetuksille ke, marras 05, 2014 12.59 CET Nurmisella on nyt kattavat yleisluvat leveille kuljetuksille Eurooppaan. Kohdemaasta riippuen voimme kuljettaa jopa 3,5 metriä leveitä kuormia muutaman päivän varoitusajalla Keski-Eurooppaan ml. Puola, Pohjoismaihin ja Baltiaan. Palvelu sopii erinomaisesti kiireisille lähetyksille, lentorahdille tai tavaroiden siirrolle Keski-Euroopan vientisatamiin. Turvallisuuden ja luotettavuuden takaa kuljetus samalla perävaunulla ovelta ovelle – ei turhia välikäsittelyjä satamissa tai terminaaleissa matkalla. EU:n ulkopuolelle lähtevien vientitavaroiden tullaus hoituu myös kauttamme. Ja sama