Satakunnassa asuvien ulkomaalaisten kunnallisverokertymissä edelleen pientä nousua
Vuoden 2012 verotustietojen mukaan ulkomaalaisten kunnallisverokertymät Porissa, Raumalla ja Eurajoella olivat vuoden 2012 osalta yhteensä lähes 20,2 miljoonaa euroa, joten kasvua on ollut noin 2 prosenttia verrattuna vuoteen 2011.Kuntien välillä kertymissä on edelleen tapahtunut pieniä muutoksia. Rauman verokertymä on kasvanut lähes 12,0 miljoonaan euroon, kun taas Eurajoella kertymä on pienentynyt noin 2,9 miljoonaan euroon (vuonna 2011 noin 4,0 miljoonaa euroa). Porin osalta kertymä on noin 5,3 miljoonaa euroa, mikä on lähellä vuoden 2011 tasoa. Kunnallisveron lisäksi ulkomaalaiset