Kela palkkasi 160 kesätyöntekijää
Kelaan palkatuista kesätyöntekijöistä suurin osa työskentelee asiakaspalvelutehtävissä toimistossa tai puhelinpalvelussa.Kelassa työskentelee noin 160 kesäntyöntekijää. Heistä valtaosa palkattiin asiakaspalvelutehtäviin toimistoihin ja puhelinpalveluun ympäri Suomen. Myös keskushallinto työllistää kesätyöntekijöitä. Eniten kesätyöntekijöitä palkattiin Yhteyskeskukseen, Vantaan-Porvoon, Helsingin, Tampereen ja Jyväskylän vakuutuspiireihin ja Opintotukikeskukseen. Kela osallistuu tänä vuonna Vastuullinen kesäduuni -kampanjaan. Tavoitteena kampanjaan osallistumisessa on antaa nuorille