Bloggaaminen on näppäimistöllä ajattelua
Cisionin lokakuun blogirankkauksen voittaneen kirjallisuusblogin pitäjä Tommi Melender kertoo aloittaneensa Antiaikalainen -bloginsa kirjoittamisen päähänpistosta. Muutaman kirjallisuustuttavan blogiharrastuksen innoittamana myös Tommi päätti kokeilla, miltä blogin kirjoittaminen tuntuisi.Melender kuvaa tyyliään suorapuheiseksi asiaproosaksi, jossa kantaaottavuus kuuluu asiaan. – En juurikaan pyöristele sanomisiani, Melender toteaa. Aiemmin kirjoitukset saattoivat olla myös kokeellisia ja parodisiakin tekstejä, mutta nykyistä kirjoitustapaansa hän kuvaa ”