Suomi on maailman yhdenvertaisin maa
Suomi on edelleen yksi maailman parhaista maista mitattaessa valtion kykyä vastata väestön sosiaalisiin, yhteiskunnallisiin ja elinympäristöön liittyviin tarpeisiin. Tämä selviää tämän vuoden Social Progress Index (SPI) 2018 -tutkimuksesta. Vaikka Suomi on listauksen mukaan maailman yhdenvertaisin maa, kokonaisvertailussa sijoituksemme tippui sijalta kaksi sijalle viisi. Suomella on parannettavaa erityisesti kansalaisten tasavertaisessa pääsyssä laadukkaaseen terveydenhuoltoon.Kansainvälisessä elämänlaatua mittaavassa vertailussa ykköspaikalle kipusi tänä vuonna Norja. Toisen sijan sai
Viiden vuoden kuluessa maailmassa diagnosoidaan muistisairaus joka kolmas sekunti ja yli miljardin ihmisen ennustetaan olevan ylipainoisia. terveydenhuoltopalvelut ovat pitkälle digitalisoituja, puettavat älylaitteet alkavat olla arkipäivää ja analytiikka ohjaa terveydenhuoltoa. Yhdistämällä käytettävissä olevaa dataa ihmisten terveydentilasta, voidaan analytiikalla tunnistaa ja seuloa vaikkapa kohonneet kansantautiriskit.Väestön vanheneminen lisää terveydenhuollon palveluiden kysyntää maailmanlaajuisesti ja muistisairaiden määrä kasvaa viidessä vuodessa 50 miljoonasta 75 miljoonaan.