Valtakunnallisten työtaistelu- ja tukitoimien vaikutukset Nurminen Logisticsin palveluihin Suomessa
Postilakkoon liittyvät tukilakot ovat laajentuneet. Kuluvalla viikolla lakot vaikuttavat mm. konttien lastaus- ja purkuaikatauluihin, rahdin käsittelyyn ja voivat aiheuttaa viivästyksiä ja mahdollisesti peruutuksia eri palveluissa.Useat eri ammattiliitot ovat ilmaisseet tukensa Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn työtaistelutoimille. Esimerkiksi Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ja Suomen Merimies-Unioni SMU ovat ilmoittaneet tukitoimista. Odotettavissa on häiriöitä kuljetusten käsittelyssä satamissa torstaina 28. ja perjantaina 29. marraskuuta. AKT:n ilmoittamat toimenpiteet