Valmismatkat etelän rannoille nyt halvimmillaan
Kaksi yhden hinnalla - alennusmyynti jatkuu syyskuussa Valmismatkat etelän rannoille nyt halvimmillaan Helteet ovat sulattaneet valmismatkojen hinnat viime vuotta alemmiksi jo elokuussa. Tänä vuonna helle on vaikuttanut myös syyskuun lähilähtöihin. Finnmatkat on päättänyt jatkaa varastojen tyhjentämistä kaksi yhden hinnalla -tarjouksella, joka koskee monia syyskuun alun lähtöjä Kyprokseen, Espanjaan ja Kreikkaan. Mikäli helteet Suomessa jatkuvat pitkään, sillä on suora vaikutus etelän rantalomien hintoihin. "Syyskuun matkoista kahdeksan paikkaa kymmenestä on myyty ja päätimme nyt jatkaa