Uuden Stockmannin rakentaminen etenee – yhtiö kiihdyttää tehostamistoimiaan ja nimittää uuden johtoryhmän
STOCKMANN Oyj Abp, Pörssitiedote 13.6.2016 klo 13.00 EET Stockmannin uusi strateginen suunta vahvistettiin loppuvuodesta 2014, josta lähtien yhtiö on toteuttanut strategiaansa haastavassa markkinatilanteessa. Yhtiö on tehnyt merkittäviä muutoksia toiminnassaan ja luopunut useista kannattamattomista liiketoiminnoistaan. Nämä toimenpiteet parantavat Stockmannin kannattavuutta vuoden 2016 aikana. Stockmann käynnisti keväällä 2015 laajamittaisen tehostamisohjelman. Ohjelman vaikutukset toiminnan kustannuksiin näkyvät vaiheittain vuoden 2016 aikana. Tavoitteen mukaiseen 50 miljoonan euron