Tutkimus: Suomalaisilla kunnilla kirittävää YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden hyödyntämisessä
YK:n kestävän kehityksen tavoitteista eli Agenda 2030:sta on tullut tärkeä suunnannäyttäjä pohjoismaisille kunnille. Tavoitteet nähdään erityisesti ponnahduslautana uusien ratkaisujen kehittämiselle, erilaisille yhteistyömahdollisuuksille ja ymmärryksen lisäämiselle yhteiskunnassa. Harvat kunnat osaavat kuitenkaan hyödyntää koko kestävän kehityksen tavoitteisiin liittyvää potentiaalia. Suomessa tarvitaan lisää rohkeutta tuoda tavoitteet osaksi kuntien paikallista toimintasuunnitelmaa.Agenda 2030 -tavoitteita hyödynnetään muualla enemmän Kestävä kehitys koetaan kuntatasolla tärkeäksi
Finanssiteknologia eli fintech on kasvuyritysten nopeimmin kasvava osa-alue Pohjoismaissa. Koveneva kilpailu ja pankkitoiminnan säätely vauhdittavat pankkien digitalisoitumista. Ruotsi on selkeä fintech-sijoitusten kärkimaa, mutta sijoitusten määrä on nousussa kaikissa Pohjoismaissa. Automatisoitu sijoitusneuvonta lisääntyy nopeasti maailmalla ja yleistyy myös Suomessa.Deloitten ja Nordic Webin julkaisemasta Fintech in the Nordics -tutkimuksen mukaan ylivoimaisesti suurin osa viimeisen kolmen vuoden sijoituksista (399,1 M€) on tehty ruotsalaisiin yhtiöihin, erityisesti