Teleyritysten investoinnit edelleen kasvussa
Suomessa toimivat teleyritykset investoivat vuonna 2011 yhteensä 670 miljoonaa euroa, joka on noin 40 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän. Investoinneista valtaosa kohdistui teletoimintaan, ja yli puolet teletoiminnan investoinneista kohdistui kiinteään televerkkoon. Teleyritysten investointiaste eli investointien osuus liikevaihdosta on ollut jo muutaman viime vuoden ajan kasvussa. Vuonna 2011 investointiaste nousi 13,7 prosenttiin. Kasvua edellisestä vuodesta oli 0,6 prosenttiyksikköä. Suomessa toimivien teleyritysten kokonaisliikevaihto oli viime vuonna yhteensä noin 4,9