Kortti kelpaa pian kolehtiinkin
Joulukuussa Lauttasaaren kirkossa Helsingissä kokeillaan iZettle-kortinlukijaa kolehdin keräämiseen. Kortilla voi lahjoittaa hyvään kohteeseen, vaikka käteinen olisi jäänyt kotiin.Lehdistötiedote 10.9.2014 Kolehdin keruu Suomen kirkoissa hoituu yhä samalla tavoin kuin aina ennenkin – laittamalla kolikoita haaviin. Yhä useamman kirkossakävijän taskussa on kuitenkin kolikoiden sijaan vain pankki- tai luottokortti. Suomen Lähetysseura on päättänyt tarjota myös heille vaihtoehdon kolehtiin osallistumiselle. iZettlen kotimaassa Ruotsissa kolehtia on jo kerätty kirkoissa tällä tavoin.