SRV:n ja Mikkelin kaupungin sopimus Visulahden kehittämisestä päättyy
Lehdistötiedote13.12.2012SRV on esittänyt Mikkelin kaupunginhallitukselle, ettei Visulahden kaupan alueen kehittämiseen ja markkinointiin liittyvää yhteistyösopimusta jatketa. Nykyinen sopimus päättyy vuodenvaihteessa. ”Visulahti nähdään kaupan toimijoiden keskuudessa mielenkiintoisena uutena alueena. Hankkeen kaupallisen konseptin menestyminen edellyttäisi kuitenkin usean tahon samanaikaista sijoittumista alueelle. Myös markkinoiden epävarmuus monimutkaistavat päätöksentekoa”, SRV:n varatoimitusjohtaja Timo Nieminen sanoo. Osaltaan epävarmuutta on lisännyt myös Viitostien