Työterveyslaitoksen Hyvinvointia työstä 2030-luvulla -raportti julkaistu: suomalaisen työelämän asenteiden ja toimintatapojen muuttuminen välttämätöntä ihmisten työkyvyn ylläpitämiseksi
Tiedote 47/2020, 30.11.2020, embargo klo 11.30Työterveyslaitoksen mukaan suomalaisen työelämän ajattelu- ja toimintamallien on muututtava, jotta työntekijöiden työkyky pysyy yllä koko työuran ajan myös tulevaisuudessa. Väestörakenteen muuttuessa yhteiskunnan ja työpaikkojen on kyettävä hyödyntämään työelämän monimuotoisuus ja etenkin maahanmuuton tuoma työvoimapotentiaali nykyistä huomattavasti paremmin.Suomalaisen työelämän ajattelu- ja toimintamallien on muututtava, mikäli työikäisen väestön halutaan olevan työkykyistä vielä vuonna 2030. Myös suomalaisen työelämän elinvoimaisuus vaatii
Tiedote 29/2020, 26.8.2020 Suomen tulevaisuus on työkykyisten työntekijöiden varassa. Rekrytoimme viisi väitöskirjatutkijaa vahvistamaan osaamistamme ja tekemään korkeatasoista tutkimusta työelämän ajankohtaisista aiheista.Koronakriisi on haastanut työelämää uudella tavalla, mutta kohtaamme päivittäin lukuisia muitakin esimerkkejä tulevaisuuden epävarmuudesta. Koronan lisäksi esimerkiksi mielenterveyden, osaamisen ja ikärakenteen kysymykset, digitalisaatio ja ilmastonmuutos haastavat työn tekemisen tapoja ja