Nuoret aikuiset odottavat työltä vapautta, merkityksellisyyttä ja vaikuttamismahdollisuuksia
TYÖ2030-ohjelma tiedottaa 18.1.2021, julkaisuvapaa klo 9:00
Tulevaisuuden työelämässä nuoret aikuiset haluavat tulla nähdyiksi yksilöinä, joilla on omat vahvuudet, näkemykset ja intohimot, selviää TYÖ2030-ohjelman somehaasteen kautta kerätyissä sisällöissä.Marras-joulukuussa järjestetty kampanja keräsi kaikkiaan kymmeniä videoita ja kuvia sekä satoja kommentteja yli 18-vuotiailta nuorilta aikuisilta. Kokonaisuudessaan #muntyö2030-kampanja saavutti yli puoli miljoonaa näyttökertaa somessa.
– Työntekijöitä pitäisi ruveta näkemään enemmän yksilöinä ja persoonina, koska se vaikuttaa
Ammatillisen koulutuksen uudistus tuli voimaan vuoden 2018 alusta. Uusi koulutus sisältää aiempaa enemmän työpaikalla tapahtuvaa oppimista. Jotta tavoite työssä oppimisesta toteutuisi, tarvitaan työpaikoille lisää osaamista ja resursseja opiskelijoiden ohjaamiseen, osoittaa Työterveyslaitoksen selvitys. Myös yhteistyö työpaikkojen ja oppilaitosten välillä vaatii kehittämistä.Tiedote 12/2019, 14.3.2019
– Tuen tarvetta nähtiin erityisesti eri kieli- ja kulttuuritaustaisten opiskelijoiden ohjauksessa. Myös työskentelyä koskevan palautteen antamiseen ja osaamisen arviointiin tarvittiin apua,
Tiedote 52/2017, 4.12.2017
Hyvä perehdytys on tärkeää työturvallisuuden ja työn sujuvuuden kannalta – oli uusi työntekijä minkä ikäinen tahansa. Erityisen tärkeää perehdytys ja työhön opastaminen on nuorille, jotka aloittelevat uraansa. Heille työelämän pelisäännöt ja työympäristön vaarat eivät aina ole tuttuja ja nuorille tapahtuukin enemmän työtapaturmia kuin kokeneemmille kollegoille. Työterveyslaitos on koonnut perehdyttämisvinkkejä nettisivuilleen.Ennen uuden työntekijän saapumista pitää läpikäytävät asiat suunnitella ja sopia, kuka perehdyttämisestä huolehtii. Tarvitaan yksi
Työterveyspäivät pidetään 12.–13.9.2017 Helsingin Messukeskuksen Kokoustamossa.
Tilaisuus kokoaa työterveyden ja työsuojelun ammattilaiset, esimiehet ja hr-asiantuntijat saman katon alle. Työterveyspäivillä näkövinkkeli on ihmisessä ja työssä.Tervetuloa hakemaan juttuvinkkejä ja haastattelemaan asiantuntijoita!Avausseminaarissa pohditaan työelämän tulevaisuutta. Alustuksen pitävät Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula, luova johtaja Saku Tuominen Idealist Groupista, johtava asiantuntija Elina Kiiski-Kataja Sitrasta ja erikoistutkija Satu Pakarinen Työterveyslaitoksesta.