Sisäilman haitallisuutta ei voi arvioida toksisuustesteillä
Tiedote 20/2019 17.4.2019, Työterveyslaitos, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Itä-Suomen yliopisto tiedottavat
Sisäilmaan liittyvä oireilu on yleistä ja oireilun syiden selvittämiseen ja terveysriskien arviointiin on esitetty ratkaisuksi toksisuustestejä. Testeillä mitataan sisäympäristöstä kerättyjen näytteiden aiheuttamia vahingollisia vaikutuksia testieliöille. Nykyiset toksisuustestit eivät kuitenkaan sovellu sisäilmahaittojen arviointiin. Tiedot käyvät ilmi Työterveyslaitoksen, THL:n ja Itä-Suomen yliopiston toksikologien ja rakennusterveysasiantuntijoiden kirjoittamasta
Työterveyslaitos ja Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos tiedottavat 13.3.2017
Suomalainen tutkijaryhmä esitti tieteellisessä julkaisussaan (Environmental Research 154, 2017 ), että pölyn toksisuudella ja sisäilmastoon liitetyn oireilun välillä on yhteys. Ryhmä ehdotti myös, että sisäilmaongelmaiset rakennukset tulisi seuloa toksisuustestin avulla. Kyseisen tutkimusmenetelmän luotettavuus ja käyttötarkoitus pitäisi kuitenkin vielä tarkoin selvittää, ennen kuin sen käyttöä voidaan suositella, muistuttavat Terveyden ja