Vaikuttavia keinoja mielenterveyden tukeen työelämässä
STM ja TTL tiedottavatHallituksen Työelämän mielenterveysohjelma on julkaissut yhdeksän maksutonta digityökalua suomalaisen työelämän käyttöön. Mielenterveyden tuen työkalupakki tuo työpaikoille ja työterveyshuoltoon helppokäyttöisiä välineitä työikäisten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn. Suomalaiset työpaikat tarvitsevat työkykyistä ja osaavaa työvoimaa. Mielenterveyden tukeminen on merkittävässä roolissa hallitusohjelman työllisyyden kasvun vauhdittamisessa.Suomalaisilla työpaikoilla tarvitaan uudenlaista työkyvyn johtamista, jotta mielenterveyden häiriöistä johtuvat
Tiedote 29/2020, 26.8.2020 Suomen tulevaisuus on työkykyisten työntekijöiden varassa. Rekrytoimme viisi väitöskirjatutkijaa vahvistamaan osaamistamme ja tekemään korkeatasoista tutkimusta työelämän ajankohtaisista aiheista.Koronakriisi on haastanut työelämää uudella tavalla, mutta kohtaamme päivittäin lukuisia muitakin esimerkkejä tulevaisuuden epävarmuudesta. Koronan lisäksi esimerkiksi mielenterveyden, osaamisen ja ikärakenteen kysymykset, digitalisaatio ja ilmastonmuutos haastavat työn tekemisen tapoja ja
Työterveyslaitoksen tiedote 52/2019, julkaisuvapaa 28.11.2019 klo 14.00
Työhyvinvointi ennustaa yleistä mielenterveyttä. Työpaikoilla on keinoja, joilla työntekijöiden hyvinvointia voi parantaa. Niin esimiestä kuin työntekijää tukee ilmapiiri, jossa sekä työn vaatimukset että voimavarat huomioidaan ja yksilön työkyvyn vaihtelu hyväksytään.Mielenterveysongelmien kustannukset ovat Suomessa jo 5,3 % bruttokansantuotteesta. Osuus on kasvanut viime vuosina, ja on EU-alueen korkeimpia. Mielenterveysongelma on merkittävin lyhyttä työuraa ennustava tekijä.
– Mielenterveyssyistä menetämme jopa
Työhön osallistuminen on mielenterveyden voimavara ja lähde. Työelämä kaipaa kipeästi päivitystä käytössä oleviin tapoihin tukea mielen hyvinvointia ja ehkäistä mielenterveyden ongelmia. Keinot ovat olemassa. Nyt on aika ottaa ne käyttöön. Työterveyslaitos kutsuu median keskustelemaan aiheesta Terve mieli terveessä työssä -tilaisuuteen 28.11.2019.Mediakutsu
Tervetuloa Terve mieli terveessä työssä -media- ja sidosryhmätilaisuuteen!
Aika: 28.11.2019 klo 13.30-15.30
Paikka: Musiikkitalo, Alalämpiö
Tilaisuudessa kuullaan lyhyet puheenvuorot Työterveyslaitoksen
Tiedote 15/2018, Julkaistavissa 11.4.2018 klo 10
Kelan korvaamista sairauspäivistä noin joka neljäs johtuu mielenterveyden häiriöstä kuten masennuksesta. Ylipitkät työpäivät ja liiallinen työstressi lisäävät riskiä sairastua masennukseen, osoittaa Työterveyslaitoksen tutkimus. Koettu työstressi lisäsi masennusta 30-80 prosenttia. Vähintään 55-tuntista työviikkoa tehneillä oli puolestaan 11 prosenttia suurempi masennusriski verrattuna tavanomaista 35-40-tuntista työviikkoa tehneisiin.Tiedot käyvät ilmi laajoista meta-analyyseista, joiden laatimiseen Työterveyslaitoksen asiantuntijat
Tiedote 16/2018, julkaistavissa 11.4.2018 klo 10
Psyykkinen kuormitus ja henkinen jaksaminen ovat nousseet keskeiseksi työelämää jäsentäväksi teemaksi. Psyykkistä haavoittuvuutta ilmentävät työstressi, uupumus ja masennus. Työelämää koettelevan rakennemuutoksen myötä yhä useammassa työtehtävässä odotetaan sekä sosiaalista että emotionaalista panosta. Monissa ammateissa, joissa on vahva ihmissuhteisiin liittyvä ulottuvuus, on kohonnut riski käyttää masennuslääkkeitä.─ Työikäisen väestön masennus, uupumus tai muut emotionaaliset ongelmat eivät ole yhden tai kahden työhön tai muuhun elämään
Tiedote 0/2018, 28.3.2018
Työterveyslaitoksen koordinoimassa tutkimushankkeessa havaittiin, että esimerkiksi mielenterveysongelmista kärsivillä on kasvanut riski pitkittyneeseen työkyvyttömyyteen sydäntauti- tai aivohalvaustapahtuman jälkeen. Elintapamuutoksista ja muutoksista työolosuhteissa voidaan hakea keinoja työurien pidentämiseen silloinkin, kun sairauksia ei voida enää ennaltaehkäistä.Maailmanlaajuisesti toimintakykyisiä elinvuosia menetetään yli 10 % sydän- ja verisuonitautien takia.
– Koska tautien hoito on parantunut ja niihin liittyvä kuolleisuus vähentynyt, sairaudet