Ammattitautien määrä ennallaan – noin 1600 tapausta vuosittain
Tiedote 31/2019, 4.6.2019
Vahvistettujen ammattitautien määrässä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen. Työikäisillä yleisin ammattitauti on meluvamma ja toiseksi eniten on ammatti-ihotauteja. Ammattitauti voi ilmaantua myös eläkeiässä. Yli 65-vuotiailla yleisimmät ammattitaudit olivat asbestiplakkitauti ja meluvamma. Tiedot käyvät ilmi Työterveyslaitoksen Työperäisten sairauksien vuosijulkaisusta, jossa ensimmäisen kerran eriteltiin työikäisten ja yli 65-vuotiaiden ammattitaudit.– Uudistetussa julkaisussamme
Tiedote 29/2019, Julkaistavissa 29.5.2019
MRSA-bakteeri on yleistynyt tuotantosioilla Suomessa, minkä vuoksi sikoja työkseen käsittelevien on suojauduttava tartunnalta. Työterveyslaitos on tehnyt ohjeet suojautumiseen Ruokaviraston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. MRSA voi tarttua eläimestä ihmiseen ja ihmisestä eläimeen. MRSA on stafylokokki-bakteeri, joka on tullut vastustuskykyiseksi antibiooteille ja siksi sen leviäminen on estettävä.MRSA (metisilliiniresistentti Staphylococcus aureus) -tartunta voi tapahtua ihmisten ja eläinten välillä kosketuksesta sekä pintojen,
Kutsu Työterveyslaitoksen ja Haaga-Helian media- ja sidosryhmätilaisuuteen
Uudenlainen tsekkausmalli osaamisen kehittämiseen työuran aikana:
Työterveyslaitos ja Haaga-Helia kääntäisivät ajattelun työntekijöiden koulutuksesta päälaelleenAika: torstai 21.3.2019 klo 10–11Paikka: Holiday Inn, Elielinaukio 5, kokoushuone Wilson (Rautatieaseman vieressä), Helsinki
Nykyinen työurien kehittäminen ei toimi ja siksi osaaminen on nyt paljon esillä.
Tule kuulemaan, miten Työterveyslaitos ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ratkaisisivat osaamisvajetta katveeseen helposti jäävässä
Tiedote 13/2019, 8.3.2019
Mitä tarkoittaa yrityksen kasvu? Pelkän liikevaihdon tai henkilöstömäärän mittareilla kasvu ei välttämättä tule näkyväksi. Uudessa Yrittäjänaisen kasvukirjassa yrityksen kasvupohjaa luodaan muun muassa digitaalisuuden hyödyntämisen, palvelujen uudistamisen, yrittäjän verkostoitumisen, oman osaamisen ja voimaantumisen kautta.Työterveyslaitos on tänään kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3.2019 julkaissut yhdessä Metropolia amk:n kanssa uuden Yrittäjänaisen kasvukirjan.
– Kirja tuo apua ja inspiraatiota niin uuden yrityksen suunnitteluun kuin vanhan uudistamiseen
Kutsu Työterveyslaitoksen ja Haaga-Helian media- ja sidosryhmätilaisuuteen
Uudenlainen tsekkausmalli osaamisen kehittämiseen työuran aikana:
Työterveyslaitos ja Haaga-Helia kääntäisivät ajattelun työntekijöiden koulutuksesta päälaelleenAika: torstai 21.3.2019 klo 10–11Paikka: Holiday Inn, Elielinaukio 5, kokoushuone Wilson (Rautatieaseman vieressä), Helsinki
Nykyinen työurien kehittäminen ei toimi ja siksi osaaminen on nyt paljon esillä.
Tule kuulemaan, miten Työterveyslaitos ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ratkaisisivat osaamisvajetta katveeseen helposti jäävässä
Tiedote 07/2019, 7.2.2019
Vahvistettujen ammattitautien määrä on vähentynyt viimeisen 10 vuoden aikana lähes 60 prosenttia. Trendi on ollut laskeva melkein kaikilla toimialoilla, mutta esimerkiksi kampaamo- ja kauneudenhoitoalalla ammattitautien määrä on nousussa. Vaikka melualtistus on vähentynyt vuosien saatossa, melu on edelleen yleisin ammattitaudin aiheuttaja. Tiedot käyvät ilmi Työterveyslaitoksen selvityksestä, jossa tarkasteltiin riskiammatteja, -aloja ja -altisteita Työperäisten sairauksien rekisterin perusteella 2005–2014.– Halusimme analysoida lukuja ammattitautien ja
Tiedote 04/2019, 22.1.2019
Runsas yhtämittainen istuminen on riski terveydelle. Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan taukoliikuntasovelluksen käyttö vähensi toimistotyöntekijöiden istumista ja lisäsi kevyttä liikkumista. Aktiivista istumisen tauottamista kannattaa tukea, jotta se jatkuu alkuinnostuksen jälkeen.Työterveyslaitos selvitti taukoliikuntasovelluksen käytön vaikutuksia toimistotyöntekijöiden istumiseen, fyysiseen aktiivisuuteen, yhteisöllisyyteen ja työn tuottavuuteen. Lisäksi tarkasteltiin, miten uusi toimintatapa otettiin käyttöön.
– Istumisen tauottaminen tehosti
Tiedote 03/2019, Julkaistavissa 16.1.2019 klo 10
Työn murros on totuttu näkemään uhkana. Samalla se kuitenkin luo mahdollisuuksia nostaa työlisyyttä ja tehdä hyvinvointiyhteiskunnasta ja työelämästä entistä parempi. Näiden tavoitteiden saavuttaminen vaatii työelämän kokonaisvaltaista kehittämistä. Ratkottavia keskeisiä kehittämiskohteita ovat muun muassa sosiaaliturvauudistus, digitalisaation ja tekoälyn fiksu hyödyntäminen sekä lapsi- ja perhemyönteisyyden lisääminen työelämässä.– Meidän on nähtävä työn murros mahdollisuutena tehdä hyvinvointivaltiosta parempi. Suotuisat
Kutsu seminaariin
Millainen on sairauspoissaolojen tilanne Suomessa?
Miten poissaolot jakautuvat väestössä?
Miten yleistä on sairausläsnäolo?
Tervetuloa Sairauspoissaolot ja uusi työelämä -seminaariin!Aika torstai 25.10.2018 klo 8.30–12
Paikka Tilkan auditorio, Mannerheimintie 164, Pikku Huopalahti, Helsinki
Seminaarissa esitellään ajankohtaista sairauspoissaoloihin liittyvää tutkimustietoa ja keskustellaan aiheesta muuttuvan työelämän näkökulmasta. Tilaisuuden avaa

Työterveyslaitoksen ja Suomen Ekonomien tiedoteJulkaistavissa 31.1.2018
Asiantuntijan työhön käyttämän ajan pidentyminen heikentää hyvinvointia. Tämä käy ilmi Työterveyslaitoksen tutkimuksesta, jossa selvitettiin asiantuntijoiden työaikojen yhteyttä työhön ja hyvinvointiin. Työterveyslaitos suosittelee, että asiantuntijatyötä tekeville tarjotaan työssään tukea ja koulutusta ajanhallintaan. Erityisen tärkeää tämä on esimiestehtävissä oleville.- Asiantuntijoiden työpaikoilla on hyvä sopia yhteisistä käytännöistä liittyen tavoitettavuuteen, tehtävien kiireellisyyteen ja ajankäytön