Työterveyslaitos: Uusi koronaohje sote-alalle julkaistu
Työterveyslaitoksen uusi koronaohje sosiaali- ja terveydenhuoltoalan (sote) työpaikoille antaa toimintaohjeita työnantajalle covid-19-riskinarvioinnin tueksi. Ohje keskittyy työntekijöiden altistumisen ehkäisyyn, ohjeistukseen altistumis- ja tartuntatilanteissa sekä epäiltäessä ammattitautia. Ohje koskee myös kotihoidon työpaikkoja.Mediatiedote 18.3. Työnantajalla on velvollisuus arvioida henkilöstön riski saada koronavirustartunta. Riskien arvioinnissa on huomioitava työn tekemiseen liittyvien riskien lisäksi myös muut tilanteet työpaikalla kuten tauot. Turvaväleistä on huolehdittava
Työterveyslaitos ryhtyy luomaan toimintamallia, jolla turvataan sekä ikäihmisten palveluja että alan vetovoimaisuutta. Uusi Hyvä veto -toimintamalli voidaan levittää laajasti ikäihmisten parissa työskentelevien työhyvinvoinnin edistämiseksi. Tavoitteena on parantaa alan vetovoimaisuutta ja pitoa.Työterveyslaitoksen tuoreimman Mitä kuuluu? -työhyvinvointikyselyn mukaan vanhustyön yksiköiden tulokset ovat heikompia kuin muissa sote-alan yksiköissä. Työhyvinvoinnin kohentamiseksi tarvitaan ratkaisuja, joilla vanhustyöntekijöiden hyvinvointia tuetaan, työn arvostusta nostetaan ja varmistetaan,
Mediakutsu 19.10.2020
Tervetuloa tiedotustilaisuuteen 13.11. klo 10–11
Miten vuorotyö ja epäsäännölliset työajat vaikuttavat terveyteen ja työhön osallistumiseen?
Tarjolla uutta tutkimustietoa ja uusia suosituksia.Kerromme uutta tutkimustietoa vuorotyön riskeistä ja riskejä vähentävistä toimintamalleista sekä esittelemme tutkimuskonsortion laatimat suositukset vuorotyön suunnitteluun. NordForskin rahoittamassa pohjoismaisessa WOW-hankkeessa 50 tutkijaa Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta on tuottanut jo yli 100 tieteellistä julkaisua.
Tiedote 35/2020, 7.10.2020Sote-alalla esihenkilöt saavat positiivista palautetta johtamisestaan, selviää Työterveyslaitoksen Mitä kuuluu? -työhyvinvointikyselystä. Kyselyyn on vastannut yli 20 000 sote-alan työntekijää. Työhyvinvointikyselyn data on julkaistu Työterveyslaitoksen Työelämätietopalvelussa vapaasti kaikkien saataville.Yksi Mitä kuuluu? -työhyvinvointikyselyn osa-alueista on johtaminen ja esimiestyö. Osa-alueessa on selvitetty muun muassa esimiesten johtamistapaa sekä henkilöstön mahdollisuuksia vaikuttaa työssä tapahtuviin muutoksiin.Mitä kuuluu? -kyselyn vastaajat
Tiedote 5/2020, 27.1.2020
Sote-muutoksen aikaansaaminen on välttämätöntä, mutta uudistustyön pitkittyminen näkyy sote-alan henkilöstön hyvinvoinnissa. Alalla työskentelevät kokevat voimakkaasti, että vaikutusmahdollisuudet omaan työhön ovat vähentyneet. Samalla asiakaskunta on entistä vaativampaa ja esimerkiksi väkivaltakokemukset ja eettinen kuormitus ovat yleistyneet huolestuttavasti. Tiedot käyvät ilmi laajoista sote-alan henkilöstön hyvinvoinnin seurantatutkimuksistamme.Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon kenttä on isossa murroksessa, ja tämä näkyy jo monin tavoin sote-alan
Tiedote 4/2020, 24.1.2020
Työterveyslaitos ohjeistaa suojautumisessa terveydenhuollon henkilöstöä ja muita henkilöitä, jotka työssään voivat olla tekemisissä koronaviruksen (2019-nCoV) tartuttaman henkilön kanssa. Esimerkiksi matkailu- ja siivousalalla työskentelevät voivat kohdata sairastuneita.Miten koronavirus tarttuu?
Koronavirukset leviävät ihmisestä toiseen erityisesti hengitystie-eritteiden välityksellä pisaratartuntana. Suurin riski tartunnalle syntyy, kun tartunnan saanut yskäisee lähiympäristöön. Tartunta on mahdollinen myös kosketustartuntana käsien kautta sairastuneen
Työterveyslaitos julkaisee 30 000 sote-ammattilaisen työhyvinvointia kartoittaneet tutkimukset.Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden uudistaminen on välttämätöntä, mutta muutostyön pitkittyminen näkyy jo alan henkilöstön hyvinvoinnissa. Tervetuloa media- ja sidosryhmätilaisuuteemme kuulemaan lisää aiheesta.
Aika: maanantai 27.1.2020 klo 9.00 - 10.30 (aamukahvi klo 8.30 alkaen)
Paikka: Musiikkitalo, Terassilämpiö, Mannerheimintie 13 A, 00100 Helsinki
Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon kenttä on isossa murroksessa, mikä näkyy monin tavoin sote-alan henkilöstön hyvinvoinnissa.
Työterveyslaitos julkaisee 30 000 sote-ammattilaisen työhyvinvointia kartoittaneet tutkimukset.Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden uudistaminen on välttämätöntä, mutta muutostyön pitkittyminen näkyy jo alan henkilöstön hyvinvoinnissa. Tervetuloa media- ja sidosryhmätilaisuuteemme kuulemaan lisää aiheesta.
Aika: maanantai 27.1.2020 klo 9.00 - 10.30 (aamukahvi klo 8.30 alkaen)
Paikka: Musiikkitalo, Terassilämpiö, Mannerheimintie 13 A, 00100 Helsinki
Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon kenttä on isossa murroksessa, mikä näkyy monin tavoin sote-alan henkilöstön hyvinvoinnissa.
Tiedote 57/2019, 20.12.2019
Joka neljäs sairaala- ja sote-alan työntekijä raportoi olleensa asiakkaan aiheuttamassa fyysisessä väkivalta- tai uhkatilanteessa viimeisen vuoden aikana. Esimerkiksi lyömisestä tai potkimisesta raportoi 26 prosenttia työntekijöistä (16 % vuonna 2015). Tavaroiden heittelystä raportoi puolestaan 22 prosenttia (14 % 2015). Tiedot käyvät ilmi Työterveyslaitoksen seurantatutkimuksesta, johon osallistui 8300 työntekijää vuonna 2015 ja 9000 työntekijää vuonna 2019.– Neljän vuoden aikana häiriökäyttäytyminen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakaskunnassa näyttäisi
Mediakutsu Sosiaaliturva-seminaariin
Miten sosiaaliturva ja työmarkkinatoimijat voivat parhaiten tukea siirtymää palveluista työelämään?Yksilölähtöiset palvelut ovat palvelujärjestelmän tulevaisuutta.
Paneelissa mukana mm. tietokirjailija Osmo Soininvaara ja Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula.Sosiaaliturvaratkaisut ja työmarkkinat vaikuttavat siihen, kuinka hyödyllisiä palvelut ovat kokonaistyöllisyysasteen näkökulmasta eli kuinka todennäköisesti henkilö työllistyy palvelupolun päätteeksi.Tervetuloa mukaan Työterveyslaitoksen järjestämään seminaariin.Tarjolla räväköitä
Tiedote 26/2019, Julkaistavissa 16.5.2019 klo 10.00
Yötyö on yleistynyt sosiaali- ja terveydenhuollossa. Myös liian lyhyet työvuorovälit ja pitkät työvuorot ovat pysyneet korkealla tasolla viimeisen reilun kymmenen vuoden ajan. Nämä palautumista haittaavat ja terveyttä kuormittavat työaikatrendit käyvät ilmi Työterveyslaitoksen Työelämätieto-palvelusta.Kuormittavia työvuoroja voidaan vähentää kytkemällä ns. liikennevalosuositukset osaksi työvuorojen suunnittelujärjestelmää. Työterveyslaitos on päivittänyt jaksotyön työvuorosuunnitteluun tarkoitetut liikennevalosuosituksensa.
Tiedote 25/2019, Julkaistavissa 16.5.2019 klo 10.00
Työterveyslaitoksen tuoreet tutkimukset terveydenhuoltoalalta osoittavat, että epäsäännöllinen vuorotyö on yhteydessä sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin kuten verenpainetautiin, veren korkeaan kolesterolipitoisuuteen ja tyypin 2 diabetekseen.
Epäsäännöllinen vuorotyö lisää myös riskiä lyhyisiin 1–3 päivän sairauspoissaoloihin. Sairauspoissaoloriskiä voidaan pienentää välttämällä lyhyitä työvuorovälejä, pitkiä työviikkoja ja yövuoroputkia sekä tekemällä työvuorosuunnittelu yhdessä työntekijöiden