Lidl lisää kaasulla kulkevien rekkojen määrää – tavoitteena pienentää kuljetusten päästöjä viidenneksellä
Lidl Suomen kolmannen kaasurekan voi bongata Turun seudulla ja matkalla Lidlin Janakkalan-jakelukeskukseen. Kaasurekan hiilidioksidipäästöt ovat pienemmät kuin dieseliä polttoaineena käyttävien rekkojen ja pienhiukkaspäästöjä ei synny juuri lainkaan. Lidlin tavoite on, että vuoden 2025 loppuun mennessä viidennes sen kuljetuksista Suomessa tehdään vähäpäästöistä tai uusiutuvaa polttoainetta käyttäen.Lidl Suomi on ottanut käyttöön historiansa kolmannen kaasurekan. Nesteytetyllä maakaasulla käyvällä rekalla ajetaan toimituksia Janakkalan-jakelukeskuksesta Turun alueen myymälöihin. Myös rekan
Lidl korottaa varastotyöntekijöille maksettavia palkkoja tuntuvasti syyskuun alusta alkaen. Korotus muodostuu TES-palkan päälle maksettavasta logistiikkalisästä ja henkilökohtaisesta suoritepalkkiosta. Satojen eurojen palkankorotukset koskevat noin 750 työntekijää ympäri Suomen. Tavoitteena on houkutella ja sitouttaa logistiikan parhaita työntekijöitä.Kilpailu logistiikka-alan työntekijöistä on kovaa. Varastotyöntekijöille on etenkin Etelä-Suomessa paljon kysyntää, koska useiden suurten yritysten logistiikkakeskukset sijaitsevat alueella. Siksi Lidl nostaa varastotyöntekijöiden palkkoja