Ensimmäiset ISS Palveluiden ravintola-asiakkaat saavat huomisesta alkaen tiedon lounaansa hiilijalanjäljestä
ISS Palvelut aloittaa 23.6. lounasannoksen hiilijalanjälkitiedon lisäämisen osaksi ravintoloidensa ruokalistaa. Ensimmäiseksi ateriakohtainen hiilijalanjälkilaskenta toteutetaan ja tuodaan näkyväksi Tampereen Tori Mediapolis -ravintolassa, joka on kaikille lounastajille avoin ravintola.ISS Palveluiden tavoite on olla hiilineutraali vuonna 2035. Yhtiö etenee määrätietoisesti ja laajalla rintamalla kohti tavoitettaan. Konkreettinen ja näkyvä askel on ISS:n ravintoloihin kesäkuun 23. päivä alkaen tuotava ateriakohtainen hiilijalanjälkitieto, jonka myötä ravintolan asiakas voi tietoon
ISS Suomi on julkaissut yritysvastuuraporttinsa vuodelta 2020. Toimitusjohtaja Jukka Jäämaa kuvaa vuoden olleen ISS Suomelle turvallisuuden, yhteistyön ja suunnitelmallisuuden vuosi. "Käyttämäni sanavalinnat voivat yllättää – niin poikkeuksellinen ja ennakoimaton vuosi oli maailmanlaajuisesti", Jäämaa sanoo.Turvallisuudessa ISS Suomi saavutti vuonna 2020 historiansa alhaisimman tapaturmataajuusluvun. Luku korreloi vahvasti ennakoivien turvallisuusmittareiden kanssa: ISS:läiset tekivät viime vuonna 34 339 turvallisuushavaintoa. Turvallisuus sai vuonna 2020 uuden ulottuvuuden myös